Category Archives: Tomaatti Tomatoe

Kaikki ulkona

Vihdoin on kesä ja kaikki kasvit ulkona. Vanhan kansan viisaus sanoo, että ennen kesäkuun 12. päivää ei kannata viedä kasveja ulos ja voi olla, että jopa minä voisin muistaa sen ensi vuonna. Tosin nyt on ollut todella sateista ja kylmää, yölämpötilat ovat keikkuneet viidessä asteessa. Mutta kun aurinko on pilkahtanut, olen ponkaissut lepotuoliin hyvän kirjan kanssa.

Takapihalla on hieman ahdasta, mutta en oikein raaski luopua mistän, joten täytyy vain istutella pikkutaimia altaisiin…

Tomaatit ovat viillintyneet kasvuun 50 litran saaveissa, ne ovat täynnä raakileita.

Kurkku, tomaatti, basilika

Istutin siemenestä 6 avomaankurkkua, jotka itivät nopeasti. Neljä vein palstalle ja yhden jätin ruukkuun kasvamaan takapihalle. Ylläolevan kasvihuonekurkun löysin K-Raudasta hinta taisi olla 1,70. istutin sen isompaan ruukkuun ja se kasvaa kohisten.

Tomaatit ovat jo lähes kaikki raakileella. Tänä viikonloppuna on tarkoitus istuttaa ne isoihin lopullisiin ruukkuihin.

Basilika kukoistaa ja sitä on tullut myös syötyä melko paljon salaateissa.

 

Tomaatti kukkii

Takapihalla Tiny Tim kukkii ja kultasateen siemenet ovat itäneet hyvin, niitä on nyt 13 kappaletta. Koulin ne omiin ruukkuihinsa.

Tein osan huhtikuun istutuksista, laitoin pavut multaan ja salkoruusun siemeniä Chaters Double, mix kerrottu. Pavuista istutin tarhapapu Enorma, salkopapu Limka, leikkopapu, Cropper Teepee, leikkopapu Safari, ja Pensaspapua.

My tomatoes are blooming and Laburnum alpinum has grown nicely from seeds. I  planted beans and Alcea rosea seeds. No need to say, there is no place to step on my balcony…

Siemenpläjäys

Kun tulin töistä kotiin, minua odotti kunnon siemenpläjäys. Kirjekuoresta kuoriutui kymmeniä pieniä pussukoita siemeniä. Mieheni ilme oli näkemisen arvoinen.

Purin pussit ja lajittelin siemenet ja listasin ne siemenlistalleni. En malttanut odottaa viikonloppuun, vaan istutin tomaatit: Tigerella, Marmande ja Moneymaker, sekä amppelipetuniat ja valkoiset petuniat, loput siemenet täytyy käydä läpi viikonloppuna.

I got so much new seeds, you should have seen my husbands face, when he saw what I got. I can only say, that I got them as present and we cannot complain about presents, can we?

I got three new tomatoes, Tigerella, Marmande and Moneymaker. I am excited to see, how they will be.

Taimet kasvavat

Siniset kelloköynnökset pukkaavat jo ensimmäistä lehtiparia.

Tomaatintaimet kasvavat. Tomato.

Verenpisara pukkaa nuppuja. Fuchsia.

Taimitarha on hyvässä kasvussa, kohta tukikeppien pituus loppuu elämänlangoilta.

Ja sokerina pohjalla, löysin lähikaupasta valkoisia kelloköynnöksiä! Koska tarjous oli 5 pussia 2 euroa, oli toki “pakko” ottaa neljä pussia kaveriksi. Toivottavasti ei ole liian myöhäistä kylvää niitä.

Lämpötilavahti

   

Sain kun sainkin viimein lämpötilavahtini. Tilasin sen jo marraskuun puolella, mutta nyt siis saapui. Eipä sillä kiire ole ollut, sillä kasvihuonelämmitin puhkuu säätimellä (15 astetta) ja isompi lämmitin on ollut tasalämmityksellä. Mutta nyt toivorikkaana, kun odotan lämpimiä aurinkoisia kevätpäiviä, lämmityksen tarve varmasti päivällä vähenee.

I got plug-in thermostat, so when the sunny days will come, this will guard the temperature and heater.

Eilen illalla vein viimeiset tomaatit ja verenpisarat ulos. Samalla nostin kasvilamput ulos, olkoot siellä ainakin siihen asti, kunnes aurinko suvaitsee näyttäytyä.

Yesterday evening I took my last Fuchsias and tomatoes out. I took also the light out, i will let it be until the sun starts to shine. It has been really long only clouds in the sky, no sun shine for weeks.

Saldo siemenkasvatuksista:
Tiny Tim 11 taimea
Gardener’s Delight 9 taimea
Päivänsini pun 5 taimea
Elämänlanka lila 7 taimea
Keisarinelämänlanka 6 taimea
Mustasilmäsusanna 3 taimea
Kelloköynnös 8 taimea

   

Terassi täyttyy

Pikkuhiljaa terassi täyttyy ja roudasin vanhan trimmauspöydän ulos, jotta sain taimet kahteen kerrokseen. Kun neliöt eivät riitä, otetaan kuutiot käyttöön. Mieheni vielä teoriassa mahtuu istumaan terassilla (viihtyisällä terassilla), jos hyppää varovasti pelargonioiden yli, eikä turhaan ojentele jalkojaan tuolilla istuessaan.

I start to run out of space. Today my daughter came to visit, but I asked her only to look the terrace behind the glass door, not to enter inside. I might let my husband in, if he is VERY careful. No entry for dogs in the mean time.

Pihalle!

 

Yhdellä sanalla, ne kasvavat. Vauvalani porukka alkaa jo näyttämään leikki-ikäisten ryhmältä. Eilen illalla istuttelin niitä isompiin purkkeihin ja virittelin tukikeppejä kasvamaan innostuneille hujopeille. Alla kuva kelloköynnöksen taimesta, joka puhkuu kasvuintoa. Kavereita sillä taitaa nyt olla viisi, jos oikein muistan.

Everything is growing up fast… Really fast. Yesterday evening I repotted some of them and  gave stake for fast growing plants. Below Cobaea scandens, it is really big and strong looking.

Ikkunalaudalla talvehtinut verenpisara Tausendschön aloittelee ensimmäisiä nuppujaan.
Below Fuchsia Tausendschön has first flower buds.

Illalla päätin viedä osan porukasta ulos, sisällä yksinkertaisesti alkoi olla niin ahdasta ja tungosta lampun alle. Vein ruukkujen pohjalle makuupussin alustan, jotta lattia ei olisi niin kylmä taimille. Ainakin jalkaan se tuntui tosi lämpimältä lattiaan verrattuna, ihan kuin olisi ollut villasukat jalassa.

In the evening I took some of the plants out, there just simply was no place for all of them…

 

Aamulla heitin myös kaktukset ulos, kun huomasin, että lämpötila olisi pysynyt hyvin kymmenen asteen paremmalla puolella.

In the morning I took also all my cactus out.

Kuin myös verenpisaran Tausendschön ja Adeniat. As well my Fuchsia and Adenias went out.

Piha alkaa olla todella kutsuva, olisin voinut olla siellä vaikka kuinka…

Backyard start to look really nice, I wish i would have time to be there…

Ja viimeisenä, heitin myös karjalanneidot (2 kpl) ulos. Kuvassa edessä isoin lehtikaktukseni ja takana isompi karjalanneitoni.

Kahden kerroksen väkeä

Lähes kaikki tomaatit ovat itäneet, myös ne varasiemenet ja niiden varasiemenet. Eli tomaattia on tulossa runsaasti. Sama juttu elämänlangoilla, varasiementen varasiemenet itäneet. Koulin ne kaikki omiin ruukkuihinsa, helpompi tehdä se nyt kuin sitten kun juuret ovat ihan solmussa. Kylvöt siis tehty 9.2.

Lueskeltuani kelloköynnöksen hoito-ohjeita, päätin ostaa yhden varapussin (huom! ei varasiemenen istutusta, vaan varapussin istutus). Siemeniä oli tasan kymmenen ja pohjalämpö kuulemma kaiken a&o. Joten ne siis muuttivat lampun päälle muhimaan. Kylvö 15.2.

Oikealla näkyy kolme verenpisaraa, jotka olivat humahtaneet niin, että ne piti latvoa. Alwin, Sir Matt Busby ja El Camino.

Almost all my seeds has started to grow, I set three seeds / pot, assuming that only one will grow. Well now I have tomatoes and Ipomoeas. Enough for myself, for my relatives and neighbors. I just read good hint, that in mothers day you can just give (a lot of) gifts.

I wanted to be sure that I will get at least one Cobaea scandens, so I bought one more bag/pouch of seeds (10 seeds). With my luck they all will grow. And without saying, I am still missing the white one. And pink.

My fuchsias has grown so much, that I had to cut three of them Alwin, Sir Matt Busby ja El Camino. So I have three more fuchsias…

***

The genus Cobaea is named after Bernabé Cobo (1582-1657), a Jesuit missionary and naturalist.

Bernabé Cobo lived 61 years in Mexico and South America and much of what we know about the Inca civilization is all due to the writing of this one remarkable Spanish priest.
Arriving in Peru in 1599, he visited the former Inca capital, Cuzco, in 1609 and spent the rest of his life writing a 47 volume “History of the New World,” which he completed in 1653. Cobo recorded much of the information we know about the Inca 100 years after the Spanish conquest; some of these are still in press after some four hundred or more years.

Father Cobo was beyond all doubt the ablest and most thorough student of nature and man in Spanish America during the seventeenth century. Yet, the first, and almost only, acknowledgement of his worth dates from the fourth year of the nineteenth century.

The distinguished Spanish botanist Cavanilles not only paid a handsome tribute of respect to the memory of Father Cobo in an address delivered at the Royal Botanical Gardens of Madrid, in 1804, but he gave the name of Cobæa to a genus of plants belonging to the Polemoniaceae family of Mexico, Cobæa scandens being its most striking representative.
The species name scandens simply means ‘climbing’.

The bell-shaped flowers have a ruff of bracts, hence the common names, Cup and Saucer Vine, Cathedral Bells or Monastery Bells