Category Archives: Kosmoskukka

Palstalla tapahtuu

Oijoijoi, varmaan suurin toiveeni toteutui, kun saimme lahjoituksena kontin. Vihdoinkin paikka yhteisille työkaluille.

Siinä se on koko komeudessaan.

Narsissien kukintaa palstallani.

Ja talkoopäivän aamu klo 8.00, sain lavan takaluukun auki ja aloin nostelemaan risuja lavalle.

Klo 9.30 oli pakko luovuttaa ja lähteä markkinoimaan palstojamme Nöykkiö-päivän tapahtumaan. Samalla mieheni kävi ostamassa kottikärryt yhteiseen käyttöön ja sai ne kasattua päivän aikana.

Palstakoirani Jedi oli mukana pitämässä lippua korkealla.

Se sai ansaittua huomiota. “Onpa iso villakoira”, “Se on kuin meidän matto” jne jne. Jedi otti tyynesti kehut (?) vastaan. Onhan villakoirat kauniita ja oletan, että ko perheen mattokin oli kaunis…

Lapsille oli pomppulinna ja poniratsastusta, zumbaa ja vaikka mitä. Minä ahmin grillimakkaran ja herrrrkullisia vohveleita.

Kunnes tuli aika palata palstalle kahden jälkeen. Sain avomaan kurkun ‘Conny’ siemeniä, JEI! Näiden ei pitäisi olla katkeria, joten toiveet ovat korkealla.

F1-hybridi. Parthenokarppinen eli itsepölyttyvä ja karvasaineeton lajike. Etäisyys hyönteispölytteiseen lajikkeeseen oltava vähintään 50m. Erittäin aikainen ja satoisa. Kurkut n. 8–15 cm pitkiä. Terve. Sopii myös kasvihuoneeseen.

Omalla palstalla ehdin istuttaa lehtimangoldin taimet (mahtanevatko paleltua?), timjamin taimet ja tuoksuampiaisyrtin taimet. Harson alla oli itäneet unikot ja punakosmoskukka. Siirsin myös orvokit raparperin alta pois, raparperi alkaa olla jo iso.

Talkoohommina jakelin vessan avaimia, tyhjensin lavan viereen jätetyn roska-astian ja heitin sen ja sen sisällön lavalle (muuten se olisi jäänyt siihen ajan hamaan tappiin asti tai olisin joutunut maksamaan erikseen sen poisviennistä). Nyt vain sormet ristissä, ettei kuski heitä sitä pois lavalta, se keikkuu vähän heikon näköisesti täpötäyden lavan huipulla. Sen jälkeen maalasin palstatolppiin maalilla numerot 20:lle palstalle, viime kesän tussimerkinnät olivat huuhtoutuneet täysin pois. Viimein alkoi takki olemaan tyhjä ja silmäilin palstaani kirjaillen mielessäni kaikkea mitä jäi tekemättä.

Palstakoirani Jedi oli uupunut päivän ponnistuksista, mutta yhdessä jaksoimme raahautua kuudeksi kotiin, missä odotti illallinen. Huomenna uusi päivä, toivottavasti ehdin palstalle tekemään muutaman tekemättä jääneen homman (ilmoitustaululle uusi kartta, mainoskyltit vapaille palstoille ja muutama muu pikkuhomma).

10.5. Aamun päivitys klo 8.00

Kävin palstalla aamulla ja yöllä oli ollut hallaa. Harsot olivat jäässä kuin myös mansikat.

Sain mainoskyltit paikoilleen, toivottavasti menevät, sillä palsta on pala pikkuparatiisia, jossa vain mielikuvitus on rajana.

Kesäinen päivä

Eilen oli aivan ihana lämpöinen kevätpäivä, aurinko paistoi ja tarkenin t-paidalla. Toin palstalle kymmenisen säkkiä haketta ja mieheni auttoi multakuormasta 5 kottikärryllistä multaa laatikoihini.

Alla pensasmustikat, raparperi ja ruohosipuli. Sekä muutama orvokki silmänilona.

Mieheni rakensi minulle kaarituet hallaharsoja varten.

Alla punaviinimarja, karviainen ja vadelma.

Mansikkamaa

Mökillä kompostissa kasvoi vuohenjuurimätäs. Pelastin sen sieltä.

Narsisseja

Sinisiä sipulikukkia ja orvokkeja vanhalta palstaltani.

Sitten istutuspuuhiin…

Kehäkukat vasemmalta oikealle:
Fiesta Gitana, matala 25 cm, itää 7-11 vrk riippuen lämpötilasta, (30.9.2010)
Fiesta Gitana (30.9.2008)
Kerrottu oranssi (30.9.2010)
Golden Emperor, 40-60 cm, kukinta 6-8 viikkoa kylvöstä (10/2010)
Ball’s Orange, 40-60 cm (10/2011)
Yllätyspussi

Siemenet on aika vanhoja, en odota ihmeitä…

Sen lisäksi istutin porkkanaa, pinaattia, tilliä, kerrottua pioniunikkoa, 70 cm ja punakosmoskukkaa ‘sensation’ 60-90 cm.

Viimeinen vilkaisu palstalle ja sen illan työt tehty.