Hedelmäpuut

Omia hedelmäpuitani vyöhykkeellä II-III

Sisällysluettelo:
Hedelmäpuiden pölytys
Luumupuu
Kirsikkapuu
Omenapuu

 .

Kiinalainen sananlasku:
“Paras aika istuttaa puu oli kaksikymmentä vuotta sitten. Toiseksi paras aika on nyt”.

***

Hedelmäpuiden pölytys

Kaikki hedelmäpuut hyötyvät ristipölytyksestä, myös itsepölyttävät. Ristipölyttäjän on oltava eri lajiketta kuin pölytettävä ja kukinnan on tapahduttava saman aikaisesti.

***

Luumupuu

Isohedelmäiset jalostetut lajikkeet tulevat satoikään melko nuorina, jo 3-4 vuoden kuluttua istutuksesta, ja hedelmiä saadaan aika tasaisesti joka vuosi. Valitettavasti niiden talvenkestävyys on heikonlainen. Maatiaislajikkeet ovat puolestaan kestäviä, mutta niiden satoa saa odotella pitempään ja sato saattaa vaihdella huomattavasti vuosittain.

Kylminä ja sateisina kesinä varmatkaan lajikkeet eivät ehdi kypsyttää satoaan, kun syksy saapuu liian aikaisin. Kovien yöpakkasten uhatessa voi lähes kypsät luumut kerätä varastoon, missä ne jälkikypsyvät syömäkelpoisiksi.

Luumupuu menestyy parhaiten niukkaravinteisessa maassa eikä se kaipaa lisälannoitusta myöhemminkään. Liian voimakkaasti lannoitetussa maassa kasvu on voimakasta, mutta kukkia muodostuu vain vähän ja talvehtiminen vaarantuu.

Keltaluumulajikkeiden oma siitepöly ei puolestaan idä lainkaan, ja siksi lähistölle, mieluiten muutaman metrin päähän, on istutettava jokin toinen pölyttä.

Victoria-tyypin luumut

Victoria-tyypin luumut on helppo tunnistaa: puiden kasvutapa on usein “sateenkaarimainen” (toisin kuin esimerkiksi suomalainen villi punaluumu, joka kasvaa pylväsmäiseksi isoksi puuksi), niiden hedelmät ovat kookkaita ja useimmiten punertavakuorisia sekä keltamaltoisia. Victoria-luumut ovat erittäin runsassatoisia. Sato on joskus niin suuri, että puu saattaa kuolla seuraavana talvena. Tämän vuoksi Victoria-tyypin luumuille suositellaan usein raakileharvennusta.

Suuri sato ja siitä johtuva matala kasvutapa selittyvät osin sillä, että Victoriat ovat usein itsepölytteisiä. Ristipölytteiset luumut (kuten keltaluumut) eivät monestikaan tuota suuria satoja, vaikka kukkisivatkin runsaasti, koska pölytys epäonnistuu. Victoria-luumut ovat olleet hyvin suosittuja mm. Venäjällä, josta ne ovat saattaneet alun perin tulla myös meille.

Suomalaisista maatiaisluumuista esimerkiksi “Kuokkala” on Victoria-tyypin luumu. Kuokkala on siitä erinomainen luumu, että se säilyy pitkään. Jos luumun poimii puusta ennen sen täyttä kypsyyttä ja varastoi sen viileähkössä tilassa, saa luumuista nauttia pitkälle syksyyn. Kuokkala muuttaa sisäkypsytyksen aikana väriään tummemman punaiseksi, jopa sinipunaiseksi ja kuorelle tyypillinen luumumainen kirpeys katoaa kokonaan. Puun kasvutapa on lamoava, joten se ei tarvitse leikkauksia käytännössä lainkaan ja luumujen poimiminen on helppa. Puu on myös itsepölyttävä ja äärimmäisen satoisa.

Sinikka III (IV)

Sinikka-lajike on löydetty Leivonmäeltä Keski-Suomesta. Sato on erinomaista sekä tuoreena että säilöttynä.

Puu on hillittykasvuinen, täysi-ikäisenä pyöreälatvuksinen pienehkö puu, joka ei juuri kaipaa leikkausta. Viisivuotiaan puun rungonhalkaisija on metrin korkeudelta noin 5 cm. Puu tulee satoikään nuorena. Mikrolisätyt taimet kukkivat ja tuottivat satoa ensimmäisen kerran kaksivuotiaina. ‘Sinikka’-lajikkeen sato on runsas, mutta raakileharvennus ei ole tarpeen. ‘Sinikka’ on täysin itsepölytteinen.

Hedelmä on muodoltaan pyöreähkön soikea, pituus n, 29 mm, leveys n. 26 mm ja paino on n. 12 g/kpl.

Kukinta kesäkuussa, sato elokuun lopussa, korkeus 2-5 metriä.

Istutettu 2009 rantaan, kuvassa 2 luumua 2015 (ainoat luumut puun elinaikana)

Parikkalan tummaluumu III (IV)

Kauniin tummanpunainen luumu on paksukuorinen ja pienehkö. Maku aromikas. Sopii tuore- ja talouskäyttöön. Säilyy parisen viikkoa. Erittäin hyvä luumu myös hilloksi. Lajiketta on viljelty pitkään Suomen kaakkoisosissa. Itsepölyttyvä ja hyvä keltaluumun pölyttäjä.

Kukinta kesäkuussa, sato elokuussa, korkeus 3-6 metriä.

Istutettu 2017 talon viereen

Laatokan helmi, keltaluumu IV

Hedelmä on pieni tai keskikokoinen, koostumus mehevä ja maku miellyttävän happamanimelä. Hyvä syöntiluumu ja sopii myös talouskäyttöön. Hedelmät säilyvät viikkoja syöntikelpoisina.

Lajike on itsepölytteinen, mutta runsaampi sato saadaan, kun lähellä kasvaa toinen luumulajike. Tulee nopeasti satoikään. Pienikokoinen ja kapeakasvuinen, sopiva valinta pikkupihallekkin.

Emopuu kasvaa Venäjän Karjalassa paikassa, jossa pakkasta voi olla -40°C, joten talvenkestävyys erittäin hyvä (IV).

Kukinta toukokuussa, sato elokuun lopulla, korkeus 3-4 metriä.

Istutettu 2017 talon viereen

Pistokastaimet Loviisa

Istutettu 6 kpl 2011 talon viereen, 2017 3 kpl hengissä

Kuntalan luumu

Kestävä punaluumukanta, hedelmät pienehköjä ja makeita. Sato kypsyy aikaisin.

Istutettu 2009

Urjalan taika

Kookashedelmäinen punaluumukanta Urjalasta. Hedelmän pohjaväri vaaleankeltainen, jota peittää voimakas kirkas punaväri. Malto vaaleankeltaista, makeaa. Lisättävä kanta valittu n. 100 luumupuun sekakantatarhasta. Itsepölytteinen. Kasvutapa matalahko, pensastava.

Istutettu 2009

Linkkejä:

Maatalouden tutkimuskeskus, luumulajikkeet

***

Kirsikkapuu

Hapankirsikat (P. cerasus) kasvavat enintään 5-8 metrin korkuisiksi puiksi. Hapankirsikoiden hedelmät ovat nimestään huolimatta kypsinä makeita – etenkin herkkulajikkeilla.

Suomessa kasvatetaan ensisijaisesti hapankirsikoita, jotka jaetaan kahteen ryhmään, vaaleisiin amarelleihin (marjat ovat pääsääntöisesti makeita) ja tummiin morelleihin. Morellien sato on tavallisesti säännöllisempi ja runsaampi kuin amarelleilla, mutta marjat ovat happamampia. Morellit ovat yleensä itsepölytteisiä ja hyviä pölyttäjiä amarellikirsikoille.

Imeläkirsikat (Prunus avium) ovat suuri- ja tummamarjaisia ja melko hapottomia. Niillä on suuremmat alaspäin riippuvat lehdet. Lisäksi niiden kukinta ja syysväri on parempi kuin hapankirsikoilla.

Sikkolan kuulasmarja IV (V)

Sikkolan Kuulasmarja on mainio tuoreena syötävä kirsikka, sillä hedelmien sokeripitoisuus on korkea. Herkulliset marjat ovat myös lintujen mieleen, joten puu on suojattava heti ensimmäisten marjojen alkaessa punertaa.

Amarellityyppinen erittäin talvenkestävä maatiaislajike, itsepölytteinen lajike kukkii vuosittain yleensä runsaasti ja kauan. Se on kotoisin Laukaalta Sikkolan talosta. Yleensä runsas sato kypsyy aikaisin kesällä. Puu tulee satoikään noin viisivuotiaana.

Puut sietävät hyvin leikkausta, joten niitä kannattaa muotoilla poistamalla muusta latvuksesta selvästi ylöspäin pyrkiviä versoja.

Vuosittaiset satovaihtelut ovat hapankirsikoille tyypillisiä, sillä sääolosuhteet kukinnan, pölytyksen ja raakileiden kehittymisen aikana vaikuttavat sadon onnistumiseen.

Istutettu 2017 talon viereen

Huvimaja III (IV)

Amarellityyppinen, jokseenkin itsepölytteinen maatiaiskanta. Puu on keskikokoinen, 3–5 metriä korkea, leveän pyöreälatvainen. Lajike on peräisin Pälkäneeltä Myttäälän tilalta, jossa oli jo 1800-luvulla kuuluisa hedelmätarha. Myöhemmin tilalla toimi MTT:n Hämeen tutkimusasema.

Sato on runsas ja kypsyy heinäkuun puolenvälin jälkeen. Jo 3–4-vuotias puu tuottaa satoa.

Istutettu 2017 talon viereen

Pistokastaimet Loviisa

Istutettu 2 kpl 2011 talon viereen

***

Omenapuu

Valkea kuulas III (IV-V)

Aikainen kesälajike sekä herkku- ja soseomena. Hyvä yleispölyttäjä. Lajike lienee peräisin Baltiasta, mistä se levisi 1800-luvulla Skandinaviaan.

Kukinta: toukokuu
Satokausi: elo-syyskuu
Kasvukorkeus: n. 2 metriä

Pölyttäjiä: Sävstaholm

Istutettu 1975 pihalle

Varttamiskokeilu 2014 (?)

Kuvassa omena 2015, joka on vartettu

Varttamiskokeilu 2016

1) Punakaneli, myöhäinen syys- ja talousomena. Terve lajike kestää kohtalaisesti omenarupea ja sitä suositellaan luomuviljelyyn. Erinomainen yleispölyttäjä. Maassamme vuodesta 1896 viljelty ’Punakaneli on edelleen yksi suosituimmista lajikkeista. Hedelmä: pienehkö, selvästi kanelilta maistuva, imelä ja mietohappoinen; malto on rapea. Kypsyy syyskuun puolivälin jälkeen ja säilyy muutamia viikkoja. Sato: satoikä alkaa myöhään, mutta sitten sato on runsas jopa vähällä hoidolla. Kasvutapa: voimakas. Oksat suuntautuvat jyrkästi ylöspäin, joten niitä tulee taivuttaa. Pölyttäjiä: parhaimpia Sävstaholm ja Åkerö. Vyöhykkeet: I–V.
2) Tsaarin Kilpi, kesälajike. Omenat keltaisia ja punaviiruisia. Malto pehmeä ja mehevä. Satoisa talousomena. Hyvä talvenkesto.
3) Eppulainen, suomalainen maatiaislajike. Syntynyt Kerppolan kartanossa Kangasalla v.1925 Grenman lajikkeen siemenestä. Hedelmä keskikokoinen tai kookas, kauniin punainen. Malto puolikovaa, rapeaa, mehukasta ja kevytsyöntistä. Maku ryytimäisen arominen, sopivan makea ja lievähappoinen. Lajike on vastustuskykyinen rupea vastaan ja muutoinkin terve. Parhaita talviomeniamme loka-joulukuun käyttöön. Luomuviljelyyn sopiva
4) Minnan punainen
Kaunis, maukas, syysomena Kajaanista
5) Tshudnoje on erinomainen lajike: Luontaisesti kääpiöivä lajike Tseljabinskistä. Hedelmä kookas 120–140 g kesäomena. Omena vihreänkeltainen, peitevärinä voimakasta tummaa punaa. Malto mehukasta, hienorakeista, vaalean vihertävänkeltaista. Maku happamanmakeaa, hyvänmakuista. Talven- ja ruvenkestävyys erinomaiset.

Jaspi

Jaspi on syysomena. Omenat tulevat korjuukypsiksi syyskuun puolivälissä ja säilyvät loka-marraskuuhun. Ne ovat suuria tai keskikokoisia, litteänpyöreitä, hieman harjuisia. Kanta on lyhyt. Omenien pohjaväri on kellanvihreä, hehkuvan punainen peiteväri ulottuu usein yli koko omenan pinnan. Kuori vahainen ja kiiltävä. Malto valkeaa, maku miedon happoinen ja mausteinen. Hyvä syöntiomena.

Puu kohtalaisen voimakaskasvuinen, satoisa. Voi saastua omenarupeen (Venturia). Talvenkestävä, viljelyvyöhykkeet I-III. Risteytys on tehty puutarhantutkimuslaitoksella 1960.

Istutettu 2009 rantaan (?), syöty?

Huvitus

Huvitus-niminen omenapuu on Suomen suosituimpia ja vanhimpia siemenestä alkunsa saaneita omenalajikkeita. Sen juuret palautuvat 1800-luvun puoliväliin. Tarina kertoo, että torppari Juho Korpela sai Yläneellä, Huvituksen tilalla, omenan siemeniä, jotka kylvi kotipihaansa. Kun puut kasvoivat ja alkoivat tuottaa hedelmiä, parhaimmat otettiin jalostettavaksi. Kaupalliseen levitykseen lajike ylsi 1800-luvun lopulla – sitä myöten satojen etelä- ja keskisuomalaisten pihamaille.

Huvitus menestyy aina IV-vyöhykkeen edullisilla paikoilla asti. Satoikään puu tulee hyvin nuorena tehden runsaita säännöllisiä satoja. Lajike on hyvä pölyttäjäpuu, ja sitä on viljelty Suomessa vuosikymmenet kauppalajikkeena. Hyviksi pölyttäjiksi sille tiedetään ainakin Valkea Kuulas ja Sävstaholm. Huvitus kukkii keväällä aikaisin.

Puu jää verrattain pienikokoiseksi niin, että sitä voidaan istuttaa kolmen metrin istutusvälein. Runsassatoisina vuosina kannattaa tehdä raakileharvennus omenakoon suurentamiseksi.

Hedelmä on pitkänpyöreä ja punaposkinen, voipa se aurinkoisena kesänä tulla kokonaankin punaiseksi ja se on kooltaan korkeintaan keskikokoa. Maultaan omena on maukas, miedon viinihappoinen. Se sopii myös soseomenaksi.

Omenat kypsyvät jo elokuussa ja säilyvät maukkaina pari viikkoa.

Istutettu 2009 rantaan (?), syöty?

Petteri

Istutettu 2007 Sinikan viereen (?)

Maikki (?)

Istutettu 1975 pihalle

Linkit

Blogitarinoita omenistani

***

Parkkipaikka:
Omena: x
Talon vieressä:
Luumu: Loviisan luumupistokkaat 3 kpl, Parikkalan tummaluumu, Laatokan helmi
Kirsikka Huvimaja, Sikkolan kuulasmarja, Loviisan kirsikkapistokkaat
Pihalla:
Omena: Valkea kuulas & vartteet, x
Rannassa:
Luumu: Sinikka, x?
Omena x?

Hukassa:
Luumu: Kuntalan luumu, Urjalan taika
Kirsikka: Loviisan pistokkaat
Omena: Jaspi, Huvitus, Petteri