Category Archives: Tomaatti Tomatoe

Terassin siivous

Marraskuunkaktus hybridini puhkesi kukkaan pitkän odotelun jälkeen. Alla tavallisia marraskuunkaktuksia, jotka yhä vain jaksavat kukkia.

Siirsin kaktukset täyteen valoon poistettuani kuplamuovit.

Kiinanruusut ja kliiviat sekä kärsimyskukka ovat valossa, mutta eivät paahteessa.

Kaktusten edessä sekalaisia kesäkukkia.

Tomaatit istutin kolmen ryhmiin.

Auringonkukkia, kurkkua, kliiviavauvoja, papuja…

Lepotuolit käyttöön, vaikka vielä on ollut niin kylmä, etten tarkene edes ajatella löhöilyä niillä.

Tomaattini kukkivat…

Rautayrtti belliksillä….

Petunia

Voisin arvata, että tuoksupielus. Tuoksu on huumaava.

Maariankello, marraskuunkaktukset ja muurikello.

Harjaneilikka

Ihmeköynnös viime vuodelta aloittelee kukintaa tauon jälkeen.

Siemenestä kasvattamani petuniat.

Sain lahjaksi kalliokasveja, kiitos antajalle. Nuo olivat mieluisa yllätys.

Takapiha sateen jäljiltä.

Tuonne mahtuu istumaan (melkein). Tämän viikonlopun huippujuttu on ollut infrapunalämmitin, jonka paahteessa olen lämmitellyt vanhoja luitani auringon paahteen puuttuessa.

Takapihalla

Terassilla kukkii, siemenestä kasvatetut punaiset petuniat aloittivat kukinnan.

Marraskuunkaktus valkoinen, pinkki ja punainen

Tomaatti Tiny Tim kukkii

Chamaecereus silvestrii (?) kukkii

Ja niin vain tuo hybridi, jonka sain pienenä pistokkaana alkoi kukkimaan. Tuossa vielä nuppu, mutta tänään aukaisi kukkansa. Tuo on siis joku marraskuunkaktuksen ja joulukaktuksen hybridi, osa lehdistä marraskuunkaktuksen lehtiä, osa joulukaktuksen lehtiä. Kukka marraskuunkaktuksen, mutta kasvutapa riippuva.

Terassilla huhtikuussa

Terassilla on jo täysi kesä ja myös terassi alkaa olemaan täynnä. Kunhan lämpötilat vähän nousisivat, niin saisi osan kasveista ulos.

Löysin Bauhausista chamaecereus silvestrii (?) kaktuksen täynnä nuppuja. Alla Amsterdamista tuomani mammilaria kukkii.

Verenpisara Tausend Schön on varma kukkija…

Tomaatti Tiny Tim on nupulla…

…ja hieman terassin ulkopuolelta, esikot ja kevättähdet kukkivat takapihalla.

Törttöilyä

Voi uskomaton, törttöilyä x 2.

Yllä on ihana kärsimyskukkani Quadrangularis, joka siis iti huolimatta hieman pessimistisestä asenteestani. Se, jonka unohdin lämpölampun päälle (kun ei se kuitenkaan idä). No itihän se ja nyt se näyttää tuolta. Se tuntuu olevan hengissä, joten toivon, että se toipuu elämänsä karusta alusta.

Törttöily osa II. Tomaatin varavara siemenet itivät (höh, olisi jo pitänyt tietää ja istuttaa vain kaksi). Mutta varasiemen siis iti ja sille ei ollut paikkaa. Koska kuopukseni tappoi kylvämäni alppiruusun siementaimet lomallani pari viikkoa sitten, eivätkä ne toipuneet, iskin tomaatin alppiruusupurkkiin. Vain todetakseni muutama päivä myöhemmin, että mattimyöhäiset alppiruusun siemenet ovat itäneet (pienet vihreät pisteet mullassa).

Kasvit ulos

Kun pääsin kotiin, kylvin tomaatit (Tiny Tim), petuniat, globeliat ja kärsimyskukat 18.2.  Istutin myös Madeiran tuomiset uudelleen.

Kiinanruusu kukkii. Alla kuva keltaisesta, mutta kerrottu vaaleanpunainenkin on hengissä (teki yhden kukan).

Minun jouluruusuni näytti ihan hyvältä…

Kunnes näin äitini jouluruusut…

Punainen vielä nupulla.

Ja koska sää oli enemmän kuin lupaava, heitin kaikki kasvit saintpaulioita, kiinanruusuja ja perhosorkideoita lukuunottamatta lasitetulle terassille 21.2.

Satoa

Palstalla on alkanut sadonkorjuun aika. Timoa tuli ämpärillinen. Naapuripalstoilla on tullut  kurpitsaa eri muodoissaan. Sain sekä keltaista kurpitsaa että kesäkurpitsaa.

Takapihalla Tigerinat ovat kypsyneet, niitä tulee tasaisesti.

Ampiaisyrtti on tosi kaunis.

Herneen istutukseen havahduin vähän myöhässä, mutta nyt ne ovat jo paloilla.

Takapiha heinäkuussa

Heinäkuun puolen välin jälkeen piha on ollut helteiden kourissa. Tomaatteja kypsyy melkein enemmän kuin ehtii syödä ja olenkin tehnyt erilaisia suolaisia piirakoita, joita olemme sitten myös pakastaneet.

Etupihalla kuunliljat kukoistavat , ne selvästi viihtyvät.

Elämänlangat kukkivat aamuisin…

Liljat kukkivat heinäkuun lopulla.

Kasvihuonekurkku pukkasi kurkkuja.

Taimet olivat löytäneet paikkansa ja pihalla mahtui hyvin oleskelemaan ja rentoutumaan.

Tigerinan raakileita.

Terassi viheriöi

Terassilla on pieni yrttitarha, basilikaa ja persiljaa. Sain myös kaaoksen taas hetkeksi haltuun ja terassille mahtuu hyvin istumaan.

Elämänlanka jaksaa kukkia, joka aamu se on ihan täynnä kukkia. Ei ihme, että sen nimi on englanniksi Morning Glory.

Tämä esikko jaksaa kukkia, kukkia ja kukkia…

Petunia amppeli…

Mansikoita kypsyy tasaiseen tahtiin ja ne ovat isoja ja hyvän makuisia. Olin vähän epäileväinen, kun kukat olivat vaaleanpunaisia ja niin nättejä. Luulin, että kyseessä oli enemmänkin koristemansikka.

Tomaattia tulee niin paljon kuin jaksaa syödä.

Jos joku kukka on ikikukkija, niin mustasilmäsusanna. Se kukkii, kukkii ja kukkii.

Petuniat lepotuolien vierellä. En edes viitsi mainita tomaateista, jotka muistuttavat viidakkoa (=kyseenalainen pihan kaunistus, lähinnä kauhistus).

Etupihalla liljat ovat aloittaneet kukinnan.

Nuo kurttulehtiruusut tuoksuvat aivan huumaavalle, Ne ovat ihania. Ne on istutettu silloin, kun taloyhtiä on perustettu. Sitkeitä kuin mitkä… Selvinneet huonosta maasta, rikkaruohoista, kuivuudesta… Ja ne vain kukkivat, kukkivat ja kukkivat…