Mökillä kielot kukkivat ja niissä on aina jotain yhtä herkkää. Ei-niin-kovin-herkkää oli tosiasia, että vesialtaamme oli lojunut jo pari vuotta odottelemassa inspiraatiota ja lopullista paikkaansa. Oltuaan aikansa talon alla, nostin sen pihalle mutisten miesväelle, että tarkoitus olisi kaivaa se maahan…

Miesten (mieheni ja esikoisen) otettua lapiot käsiinsä, kävin ihailemassa alppiruusuja.

Tämän pelastimme naapurin pihalta ja se oli elossa, mutta vähän heikossa hapessa. Mietin, sainko tarpeeksi juuria mukaan.

Kullero kukki

Ja vihdoin… Allas maassa ja siihen oli kannettu vedet. Sain paikalle vähän lisämultaa ja esikoinen auttoi kivien etsimisessä

Lopputulos… Se oli siinä kuin olisi aina ollut.