
Sitten olikin ohjelmassa Monten palatsi ja puutarha. Päätimme nousta ylös vuorelle köysiradalla.



Puutarha oli vaikuttava jo ihan ensi metreillä.



Tuhat vuotisia oliivipuita


Metsäpolku, joka johdatteli kahvioon



Verenpisaroita tai ainakin jotain hyvin sen tapaista


Kliivioita (paljon)


Itämainen puutarha




Orkideoita (paljon) ja taas ihmettelin kasvualustaa, jota paikalliset käyttävät




Patsaita


Sitten päivän kohokohta, kelkka-ajelu alas (2 km)


Loppumatkan hotellille kävelimme

Alla myytävänä oleva talo, houkutuksia muuttaa saarelle, joka on kuin iso puutarha

Söimme lounaan

Hotellille päästyämme kaivoin taskuni pohjalta keräämiäni siemeniä (sain myöhemmin kuulla, että ne ovat palmun siemeniä). Meillä ei taida kotona olla tilaa 16 palmulle…


Illalla kävelimme katselemaan ympäristöä ja päädyimme Sén kirkkoon.
“Sé eli Funchalin tuomiokirkko valmistui vuonna 1514 ja se sijaitsee aivan kaupungin sydämessä. Kolmilaivaisen kirkon koristeellinen katto on tehty madeirankatajasta (Juniperus cedrus). Vanha kaupunki sijaitsee Sén kirkon itäpuolella. Sen asuinrakennukset ovat pääosin 1600- ja 1700-luvuilta. Alueella on Corpo Santo -kappeli, Santa Maria Maior -kirkko ja runsaasti pieniä ravintoloita.

Pieni kahvila

Ja iltakävelyltä mukaan tarttui Proteian taimi.
