Category Archives: Viinirypäle

Palstan viime hetken virittelyä

Syksy on tullut ja kävin virittelemässä palstaa talvea varten. Tyhjensin vesitynnyrin, poistin muovit ja tein uuden mansikkapenkin (rönsyjä oli runsaasti omasta takaa) eli nyt kaksi uutta mansikkapenkkiä. Ehkä mansikat ovat helpompia kuin perunat, ensi kesä näyttää.

Järjestelin myös lavakaulukset uuteen uskoon, otin ne pois marjapensaiden ympäriltä ja siirsin vanhan perunapellon päälle. Tarkoitus on keskittyä ensi kesänä kukkiin, salaattiin, marjoihin ja yrtteihin. Talvella voi sitten piirrellä suunnitelmia ja haaveilla tulevasta kesästä.

Palstakoirani Jedi, Honey ja Rousku.

Istutin kurkkujen tilalle viinirypäleen.

“Hazaine Sladkii on useita makutestejä voittanut uusi viiniköynnöslajike. Lajike on menestynyt avomaalla jopa -33 C pakkasissa. Rypäleet ovat siniset, keskikokoiset ja sisältävät paljon mm. C-vitamiinia. Hazaine Sladkii sopii erinomaisesti myös viininvalmistukseen kotioloissa. Kasvupaikan tulee olla lämmin, aurinkoinen ja tuulelta suojainen, jotta rypäleet ehtivät kypsyä myös huonona kesänä. Kasvualustan tulee olla syvä, jotta viiniköynnös pystyy kehittämään sekä pinta-, että syväjuuriston.”

Kasvupaikka on lämmin ja aurinkoinen, mutta ei kovin tuulelta suojattu. Katsotaan, kuinka käy.

Viiniköynnös

Äidiltä saamani viiniköynnös Hazaine Sladkii on herännyt henkiin.

Hazaine Sladkii on useita makutestejä voittanut uusi viiniköynnöslajike. Aitoviinin ja amurinviinin risteymä. Lajike on menestynyt avomaalla jopa -33 C pakkasissa. Rypäleet ovat siniset, keskikokoiset ja sisältävät paljon mm. C-vitamiinia. Hazaine Sladkii sopii erinomaisesti myös viininvalmistukseen kotioloissa. Kasvupaikan tulee olla lämmin, aurinkoinen ja tuulelta suojainen, jotta rypäleet ehtivät kypsyä myös huonona kesänä. Kasvualustan tulee olla syvä, jotta viiniköynnös pystyy kehittämään sekä pinta-, että syväjuuriston.”

Takapiha täyttyy (taas)

Terassini sai hetken helpotuksen ahtauteen, kun toin mökiltä vanhat muovihyllyt. Kuutioiden käyttöönotto sai ahtauden hetkeksi helpottamaan.

I brought shelves from my summerhouse and it helped a bit, unfortunately only for very short time. I was temporary able to walk on the floor again.

Tilaa säästääkseni istutin krassia (Empress of India) samoihin ruukkuihin keisarinelämänlangan kanssa. Taisin jo mainita, etten oikein pidä keisarinelämänlangasta ja ajattelin hukuttaa sen krassiin.

I planted cress ‘Empress of India’.

Äitini antoi minulle viiniköynnöksen, Hazaine Sladkii. En edes tiedä onko se hengissä, oli talvehtinut äitini pihassa. Vaikuttaa aika hengettömältä, mutta odottelen hetken, josko lähtisi kuitenkin kasvuun.

I got vine, Hazaine Sladkii, from my mother. I do not know, if it is still after winter alive, but let’s see.

Tämä on ihana, this I really love.

Lattiatila hupenee uhkaavasti, space on the floor disappearing again…

Valkoinen kelloköynnös on alkanut kasvaa, mutta paljon heikommin kuin siniset.

Amppelimansikoita kesän iloksi. These strawberries are good for balcony.

Krookukset kukkivat ruusupenkissa.

Viinirypälettä etsimässä

Äitini takapihalla kasvaa viiniköynnös, se on iso ja se kukoistaa. On kasvanut jo vuosia. Nyt äitini kuitenkin haluaisi myös vihreitä viinirypäleitä, joten lupasin etsiskellä sopivaa lajiketta.

My mother has in her backyard vine that makes blue grapes, see photos above. But now she would like to have green grapes, so I promised to look, if I can find something. Below there are vines, that are successful also in cold winters, -20-30 degrees Celcius.

Ainakin viininkasvattajien sivuilla on iso liuta eri lajikkeiden esittelyjä, samoin Kyttälän viinitilalla oli kattava valikoima lajikkeita, kuin myös Omenakummun sivuilla.

“Vaaleista suosittelen Aurora ja Solaris -lajikkeita” / Kyttälän viinitila.

Aurora

Aurora on vanha varhainen pakkaskestävä lajike tarkoitettu pääosin viininvalmistukseen. Rypäleet ovat vaaleita, joskus läpinäkyviä, ja auringon puolelta näihin tulee tummempi kohta. Satoisuus on hyvää ja säännöllistä. Viiniköynnökset kestävät -28°C ja kasvavat voimakkaasti. Niitä voi kasvattaa korkeassa muodossa ja ne vaativat yleensä voimakasta leikkausta varsinkin kesällä, koska ne kasvattavat paljon versoja. Vaurioituneena talven jälkeen Aurora pystyy hyvin jatkamaan kasvua. Rypäleet ovat pitkiä. Tertut, samoin kuin versot, ovat punaisia. Suositellaan aloittelijoille.

Bianca

Menestymisvyöhyke: I-?

Unkarilainen lajike, jonka talvenkestävyys on hyvä. Bianca on voimakaskasvuinen ja vaatii poikkeuksellisen paljon tilaa. Taimiväliksi suositellaan 2 metriä ja riviväliksi jopa tätä enemmän. Versot tuleentuvat syksyllä aikaisin. Keväällä syksyn tai kevättalven leikkauksien jälkeen taimeen voi jättää jopa 30-40 silmua, mikä on kaksinkertainen tavalliseen verrattuna. Vaalean vihreät hyvänmakuiset rypäleet ovat kypsiä syyskuun alkupuolella. Tertut ovat keskikokoisia ja sato runsas. Sopii erityisesti viinin valmistukseen. Suositellaan kevyttä talvisuojausta.

Jubilei Novgoroda

Menestymisvyöhyke: II(IV)

Tämän venäläisen lajikkeen talvenkestävyys on hyvä, kestää pakkasta 30 asteeseen saakka. Rypäleet kypsyvät syyskuun alussa. Marjat ovat pienet, kellertävän vihreät ja maukkaat. Tämä lajike soveltuu hyvin viinin valmistamiseen. Versot talveentuvat aikaisin. Suositellaan kevyttä suojausta talveksi.

Jubileinaja Novgoroda Rypäleet kellanvihreät, suuret ja makeat. Aitoviiniköynnöksen ja amurinviinin välinen risteymä. (Kiinassa parhaita amurinviiniköynnöksiä on valittu lajikkeiksi viinintuotantoon. Rypäleiden kerrotaan tuottavan hyvälaatuista, mansikkaisen aromin omaavaa, joskin hapahkoa viiniä, joka sopii hyvin kiinalaisten makutottumuksiin. Myös Euroopassa, varsinkin entisen Neuvostoliiton alueella, amurinviiniä on risteytetty ahkerasti aitoviiniköynnöksen (V. vinifera) ja muiden viiniköynnöslajien kanssa. Jalostustyön tavoitteena on saada kaupallisesti hyödynnettäviä viiniköynnöksiä, jotka kestävät Itä-Euroopan mantereista ilmastoa. )

Skujins 675

Menestymisvyöhyke: I-?

Skujins 675 on Moskovassa kehitetty lajike, joka kestää 25-35 astetta pakkasta. Se vaatii lämpimän kasvupaikan ehtiäkseen avomaalla kypsyä kunnolla. Rypäleet ovat pienehköjä, mutta herkullisen makuisia. Niitä voi käyttää myös viinin valmistamiseen. Vaatii talvisuojauksen.

Solaris

Menestymisvyöhyke: I-?

Solaris on saksalainen melko uusi lajike, joka kestää pakkasta ainakin -18 asteen tienoille asti. Sitä kasvatetaan pohjoismaista mm Norjassa. Rypäleet ovat keltaisia ja mehu sopii oikein hyvin valkoviinin valmistukseen. Täysin kypsiksi ne tulevat syyskuun loppupuolella. Suositellaan talvisuojausta

Solaris
Tämä viime vuosina käyttöön otettu saksalainen hybridilajike ominaisuuksiltaan tuntuu olevan hyvin sopiva suomalaisiin olosuhteisiin. Toki vaatii vielä seurantaa ja kokeiluja. Solaris on hyvin voimakaskasvuinen, satoisa ja hyvin kestävä tauteja vastaan. Vihreät tai keltaiset rypäleet kypsyvät syyskuun toisella puoliskolla. Sen pakkaskestävyys todetaan olevan Keski-Euroopassa -25°C, muualla vain -20°C, mutta keväällä 2009 Puolassa todettiin Solarikset selvinneet -29°C pakkasesta. Nuoret köynnökset suositellaan kuitenkin suojata talvelta. Tähän asti Solaris on ollut eniten sokereita tuottanut lajike, eli se kuuluu meidän makeimpiin rypälelajikkeisiin

Sukribe

Menestymisvyöhyke: II (III)

Tämän latvialaisen lajikkeen talvenkestävyys on hyvä ja se kestää pakkasta lähes 30 asteeseen saakka, kun sillä on maanpinnalla kate. Versot kasvavat voimakkaasti ja taimi tarvitsee tilaa kasvamiseen tavallista enemmän. Rypäle on keskikokoinen, vihreä, ja sen maussa on mukana ojukkaviinin aromia. Suurisatoinen, siementen osuus pieni. Kypsyy syyskuun puolivälissä.

Supaga

Menestymisvyöhyke: II (III)

Supaga kestää 18-25 asteen pakkasia, mutta sitä suositellaan erityisen lämpimään paikkaan tai kasvihuoneeseen, jotta sato ehtii kypsyä hyvin. Ulkona se vaatii talvisuojauksen. Rypäle on suuri, makea, vihreän keltainen, ja siementen osuus pieni. Supagalal on kohtalaisen suuri sato. Lajike kypsyy syyskuun lopussa. Maan happamuussuositus on pH 5,5-6,5 ja mullaksi sopii siis hapan rhodomulta.

Korinka Russkaja II-?

Venäläinen siemenetön viiniköynnös. Sen rypäleet ovat pieniä, maukkaita ja mehukkaita sekä kypsyvät aikaisin. Versot tuleentuvat myöhään, mitä voi nopeuttaa pysäyttämällä latvakasvu jo elokuusta lähtien. Kun lehtien yhteyttämistuotteet eivät pääse ylöspäin, ne menevät rypäleisiin ja rangan kehittymiseen.