Sain kaksi uutta pistokasta, toisen kerjäsin kyläreissulla vanhasta todella isosta pääsiäiskaktuksesta, Hatiora gaertneri, joka myös kukki (kuva emokasvista). Toisen sain Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan emokasvista, jättiläisraatokukka, Stapelia gigantea.
KÄÄÄÄK! Tajusin juuri täyden katastrofin, yönkuningattareni ei ole yönkuningatar (S. grandiflorus, vaan luultavasti S. pteranthus).
Selenicereus grandiflorus muistuttaa S. pteranthusta, mutta eroaa särmien lukumäärältään ja piikeiltään, yönkuningattarella on tavallisimmin 7–8 särmää ja usein vanhemmista rungoista irtoavat 4–12 mm pitkät piikit. S. pteranthuksella, yönprinsessalla, puolestaan särmiä on 4–5 ja lyhyet 1–2 mm mustat, alaosasta leveämmät piikit pysyvät kiinni vanhemmissakin rungoissa. Kukat ovat lähestulkoon identtisiä eikä niitä voida käyttää lajinmääritykseen.
Tässä kuva aitoon grandiflorukseen
The true species is extremely rare in cultivation. Most of the plants under this name belong to other species or hybrids. Climbing stems, 0.8 to 1 inch in diameter (2-2.5 cm), 5 to 8 ribs; areoles 0.4 to 0.6 in. (1-1.5 cm), with whitish felt and hair; 7 to 11 needle-like spines, 0.16 to 0.4 in. long (4-10 mm), yellowish turning grey as they age.
Päivitys illalla klo 21:53: saatuani some paniikkihepulikohtauksen, minulle tarjottiin siemenestä (Exotic Garden) kasvatettua 2,5 vuotiasta yönkuningatarta eli se on itänyt 2012. Sen piikit ovat vähän pidemmät ja varren muoto koverampi. Särmiä tosin vain se viisi.
Mutta sokerina pohjalla ja päivälle päätös, tämä oli kuin joulujuhla, sain mukaan muitakin pistokkaita:
Disocactus / Heliocereus Speciosos (Aurinkokaktus), kuva (tpun)
Disocactus Ackermannii ssp. conzattianus, kuva (aniliini)
Disocactus Kimnachii HBG41208, kuva (vpun)
Selenicereus grandiflorus “red spider” (= tod näk. Disoselenicereus fulgidus `Rote Königin`)
Epiphyllum hybrid ‘Grandy’, kuvaa ei löydy
Hatiora gaertneri “Mohawk Spirit” / Kevätkaktus hybridi, kuva, punaoranssi
Joulukaktus, syyskaktus, juhlakaktus, marraskuunkaktus… Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kauppanimikkeillä myydään Schlumbergera truncataa eli marraskuunkaktusta. Se sekoitetaan kevätkaktuksiin, sillä marraskuunkaktus voi kukkia kaksi, jopa kolme kertaa vuodessa ja aitoon joulukaktukseen, koska marraskuunkaktusta myydään joulukaktuksena.
Talvikaktuksia on kahta erilaista:
Joulukaktus – Schlumbergera x buckleyi
Marraskuunkaktus – Schlumbergera truncata
Kaktukset (Schlumbergera truncata ja Schlumbergera russelina) ovat peräisin Brasilian sademetsistä, josta Wilbraham Buckley löysi ne vuonna 1840. Kasvit ovat samalta alueelta, Serra dos Orgaos -vuoristoalueelta Rio de Janeirossa. Vuonna 1939 alue muutettiin luonnonsuojelualueeksi.
Vuoristossa lämpötilat voivat laskea jopa neljään asteeseen, keskilämpötila 1000 metrissä on 17 astetta. Kosteus on keskimäärin 80-90%, mutta voi saavuttaa 99%.
Schlumbergera truncata kasvaa 700-1000 metrin korkeudessa ja Sclumbergera russeliana kasvaa 1300-2200 metrin korkeudessa. Koska ne kukkivat eri aikaan, S. truncata touko-kesäkuussa ja S. russeliana heinä-syyskuussa , ne eivät koskaan luonnossa risteydy keskenään.
Suku on nimetty ranskalaisen kasvikeräilijän Frederic Schlumbergerin (1823-1893) mukaan.
Marraskuunkaktuksen tunnistaa helposti, lehdissä on terävät sahalaitaiset reunat, kun aidossa joulukaktuksessa(Schlumbergera x buckleyi) on pyöreät lehdet. Marraskuunkaktus kasvaa hieman pystymmässä, kun aito joulukaktus kasvaa riippuvana alaspäin todella isoksi. Kaupoissa ei ole myytävänä aitoa joulukaktusta, vanhoja joulukaktuksia voi löytää isovanhempien luota tai laitoksista ja silloin kannattaa pyytää pistokkaita.
Hybridejä kehitetään jatkuvasti, toiset jäävät pysyvämmin, toiset katoavat yhden sesongin jälkeen. Marraskuunkaktuksen kukan tunnistaa myös “toispuolisuudesta”, minusta se muistuttaa lentävää joutsenta kaula ojossa.
Kaikille talvi- ja kevätkaktuksille sopivat samat hoito-ohjeet.
Ne ovat epifyyttejä eli ne kasvavat luonnossa puiden oksistoissa. Siitä syystä niillä on hyvin pienet juuret. Ne kukkivat parhaiten ahtaissa ruukuissa. Mullan on oltava hapanta ja hyvin vettä läpäisevää, ei kaktusmultaa. Sopivan multasekoituksen saa esim. tavallisesta kukkamullasta, kasvuturpeesta ja hiekasta sekoittamalla.
Kasvia voi pitää hieman etäämmälläkin ikkunasta, sillä marraskuunkaktus on ns. lyhyen päivän kasvi. Kun kasvi on kukkinut vuoden loppuun mennessä kannattaa pitää lyhyt lepokausi ja jättää kastelu väliin vähäksi aikaa, kunnes uusia lehtiä alkaa ilmestymään noin kahden kuukauden kuluttua. Helmikuulla, kun päivä alkaa pitenemään voidaan kasvia alkaa kastelemaan varovasti ja antamaan mietoa lannoitetta. Tuolloin voidaan ottaa jakopalojakin: parin kolmen nivelen mittaisia, jotka laitetaan kaktusmultaan juurtumaan.
Talvikaktuksilla on tiukat fototropismi -vaatimukset eli yön ja päivän vaihteluvaatimukset. Kukkiakseen se tarvitsee syksyllä kuivan kauden elo/syyskuulta alkaen ja siihen on yhdistyttävä 4-6 viikon jakso, jolloin yön pituus on 13 tuntia eli yön on oltava päivää pidempi. Huoneen sisävalot ja ikkunasta kajastava katuvalo voivat häiritä kasvin pimeän aikaa. Lämpötilan tulisi tuolloin olla 10-20 astetta. Alle kymmenen asteen lämpötilassa nuput eivät kehity.
Vaihtoehtoisesti, riippumatta valon määrästä, kukinta voidaan käynnistää pitämällä kasvi 4-6 viikkoa 10-15 asteen lämpötilassa. Kun nuppuja alkaa muodostumaan, kasvi voidaan siirtää huonelämpötilaan, mutta ei mielellään yli 22-24 asteeseen.
Valkoiset ja keltaiset kaktukset muuttuvat vaaleanpunaisiksi, jos lämpötila nuppujen ilmaantumisen jälkeen putoaa alle 21 asteen, tunninkin oleskelu viileässä (5 asteessa) riittää punaisuuden lisääntymiseen. Ylenmääräinen valo tekee saman valkoisille lajeille.
Ystävälläni on valkoinen marraskuunkaktus (kuvat alla), jonka sanotaan kukkivan helpoiten. Hänellä huonelämpötila on 24-25 astetta ja kasvi tekee nuppuja säännöllisesti vuodesta toiseen ja kukkii. Kaiken lisäksi kasvi on lähellä takkaa, jota poltetaan joka toinen päivä ja takan lähellä lämpö on yli 26 astetta. Kasvi ei koskaan ulkoile, mutta kukkii silti uskollisesti. Toivoa on siis myös niillä, jotka asuvat kerrostalossa, eivätkä voi ulkoiluttaa kasvejaan.
Useimmat ohjeet neuvovat nostamaan kaktuksen amppelissa puun oksalle kesäksi roikkumaan puolivarjoon yöpakkasten mentyä. Suomessa lyhyt yö yhdistyy luonnostaan viileään ilmaan syyskuun tienoilla. Kun nuppuja alkaa muodostumaan, voi kasvin nostaa sisälle.
Marraskuunkaktuksia on useampia tunnettuja hybridilinjoja:
1) Dancers (Salsa Dancer, Apricot Dancer, jne)
2) Queens (vaikeita kasvattaa)
2) Thors (Thoruplund alkoi jalostamaan hybridejä vuonna 1974. Thor-Alec, Thor-Bella, jne). Suomessa Pirilän kukkatalo kasvattaa näitä (sivulla tosin virhe, kyseessä ei ole Schlumbergera x buckleyi, aito joulukatus)
4) Frank Süpplien jalostamat uudet hybridit (Golden Sun, Mary Bloss, jne)
5) Keltaiset muunnokset. Ensimmäinen keltainen muunnos Gold Charm oli yhdysvaltalaisen Cobian luoma. Cobia meni 1990 luvulla vararikkoon, selvisi, mutta ei enää jatkanut marraskuunkaktuksien jalostamista.
6) Flame (esiteltiin syksyllä 2008, 7 erilaista. Orange Flame, Crimson Flame, jne)
Omat kasvini marraskuussa 2010:
Viherpaja 2010 (vaalean lila):
Viherpaja 2010 (väri lähinnä shampanjaa):
K-market 2010 (väri joulunpunainen):
K-market 2010 (valkoinen)
JOULUKAKTUS, Schlumbergera x buckleyi
Sain pistokkaan emokasvista, joka historia ulottuu 1970-luvulle. Kuvassa näkyy aidon joulukaktuksen alaspäin suuntautuva runsas kasvutapa.
Kukat ovat vaaleanpunaisia ja symmetrisiä, kukka aukeaa tasaisesti, siinä missä marraskuunkaktuksen kukka on epäsymmetrinen. Lehdet poikkeavat marraskuunkaktuksien sahalaitaisista muodoista.
Helluntaikaktus – Hatiora rosea (vaaleanpunaiset kukat), katso myös Rhipsalidopsis rosea
Pääsiäiskaktus – Hatiora gaertneri (kirkkaanpunaiset kukat), katso Rhipsalidopsis gaertneri
Alla kuvia pääsiäiskaktuksesta, jonka pistokkaita sain.
Kevätkaktukset poikkeavat selvästi kukan muodossa talvikaktuksista. Kukkien terälehdet ovat teräväkärkisemmät ja kääntyvät eteenpäin. Kasvi on herkempi kuin talvikaktukset, myös nämä ovat kotoisin Brasilian sademetsistä.