Category Archives: Pelargonia Pelargonium

Mökillä

Kävimme aamulla mieheni kanssa kastelemassa talvehtivat kukat ja ne ovat suurinpiirtein hengissä. Alin lämpötila oli ollut 7 asteen tienoilla ja ylin 16. Käydessä lämpö oli 13 astetta. Lisäsin hieman pattereiden lämmitystä (makuuhuoneet 3 -> 5).

Viime käynnistä on kaksi viikkoa, mutta kukat eivät olleet kuivan oloisia.

Bicho oli mukana ja se nautti juoksemisesta. Siis se juoksi ihan muuten vaan ilokseen edestakaisin tietä pitkin.

Mökillä talvehtivat kukat ovat hengissä

Kun tulimme mökille isäni kanssa, sisällä oli 5,2 astetta, mikä oli palelluttanut ahkeraliisan, mutta hyvällä onnella se vielä toipuu. Verenpisara on hengissä, samoin pelargoniat (ainakin osa niistä). Kastelin kukat ja raotin vähän lisää rullaverhoja. Laitoin lisää lämpöä pattereihin, tavoitteena saada mökki 10 asteeseen.

Ulkona olivat yksinäiset jalanjäljet, jotka kiersivät talomme nurkilta.

Alla alppiruusuni ja pölkkyjä, joiden päällä voisi pilkkoa puita, jos joku meistä osaisi heilutella kirvestä… Toistaiseksi puut ovat palaneet hyvin ilman pilkkomistakin, joten taitaa jäädä kirveen käsittelyn opettelu hamaan tulevaisuuteen.

Kuvissa kasvimaani ja pöytäryhmä, jotka odottavat kärsivällisesti kevään mukanaan tuomaa puutarhuria.

Rannalla oli oudot laahaavat jäljet, ensin veikkasin peuraa, mutta sitten jäljet menivät tuolin alle ja jatkoivat sieltä matkaa, joten joku pienempi eläin se on ollut.

Vene oli lumivaipan alla ja lähempänä huomasin veneen vieressä pienen kolon. Hmm… Söpöä, mutta jos kyseessä on myyrä, niin…

Alla kuva talolta järvelle ja järveltä talolle.