Category Archives: Alppiruusu Rhododendron

Mökillä kukki lumpeet

Mökillä(kin) on kesä tullut liljat kukkivat sekä pihassa että rannalla. Lumpeet aloittelivat kukintaa. Kunpa olisi joskus aikaa ihan vain istua ja nauttia veden aaltoilusta. Kesäloma oli ja meni, mutta ehdimme vain käydä kääntymässä mökillä.

Naapurilta saamani alppiruusu, jonka selvimisestä en ollut varma, on puhjennut uuteen elämään. Se pukkaa lehtiä ja on päättänyt vakaasti elää.

Vesialtaani jaksaa paksusti.

Kuusiaita (kuvassa vasemmalla) alkaa selvästi erottua mustikanvarvuista (vihdoin).

Ja vielä yksi kuva altaasta, kun istutin bellikset altaan molemmille puolille.

Alppiruusut kukkivat

Piipahdimme mökillä ja altaan ympärille istutetut kukat voivat kaikki hyvin.

Alppiruusu, jonka pelastin naapurini pihalta, on lähtenyt hyvin uuteen kasvuun, vaikka hieman sen selviämistä epäilinkin. Sitkeä sissi.

Alla kuva siitä viikko pari sitten.

Sitten varsinaista kukintaa:

Nämä (alla ja yllä) ovat ex-pomoni pihanurmelta pelastettuja. Ne mököttivät muutaman vuoden, mutta nyt kukkivat pitkänä rivinä.

Rannalta kuvia…

Ja loppuun vielä kuva alppiruusuista rantapolulta katsottuna.

Vesiallasprojekti

Mökillä kielot kukkivat ja niissä on aina jotain yhtä herkkää. Ei-niin-kovin-herkkää oli tosiasia, että vesialtaamme oli lojunut jo pari vuotta odottelemassa inspiraatiota ja lopullista paikkaansa. Oltuaan aikansa talon alla, nostin sen pihalle mutisten miesväelle, että tarkoitus olisi kaivaa se maahan…

Miesten (mieheni ja esikoisen) otettua lapiot käsiinsä, kävin ihailemassa alppiruusuja.

Tämän pelastimme naapurin pihalta ja se oli elossa, mutta vähän heikossa hapessa. Mietin, sainko tarpeeksi juuria mukaan.

Kullero kukki

Ja vihdoin… Allas maassa ja siihen oli kannettu vedet. Sain paikalle vähän lisämultaa ja esikoinen auttoi kivien etsimisessä

Lopputulos… Se oli siinä kuin olisi aina ollut.

Järvi jäässä

Turusta kotimatkalla poikkesimme mökillä tarkistamassa, että kaikki oli siellä kunnossa. Tönö oli pystyssä myrskyistä huolimatta.

My summerhouse was ok, without any storm damages after the winter.

Myös kasvihuone oli säilynyt talvesta vaurioitta. Piha taisi jäädä haravoimatta syksyllä…
Also my greenhouse was without any damages. Looks like we did not clean the garden from leafs in the Autumn…

Kuusiaita kasvaa, jei!

Kuusiaita 5.6.2010, istutus
Kuusiaita 18.8.2010
Kuusiaita 10.10.2011

My spruce fence is growing, now 4 years old.

Rhododendron

Lumikellot, Snow drops

Voi voi, kasvimaani, hieman laiminlyöty. Olisiko tämän kesän urakka?

My garden plot. Obviously needs some attention.

Taistelu myyriä vastaan: Mirja 0 – Myyrät 10

Myyräsota 2008
Myyrät, välirauha 2009

Voles in my garden. I gave up.

Järvi vielä jäässä. Lake is still frozen.

Mökillä

Kävimme aamulla mieheni kanssa kastelemassa talvehtivat kukat ja ne ovat suurinpiirtein hengissä. Alin lämpötila oli ollut 7 asteen tienoilla ja ylin 16. Käydessä lämpö oli 13 astetta. Lisäsin hieman pattereiden lämmitystä (makuuhuoneet 3 -> 5).

Viime käynnistä on kaksi viikkoa, mutta kukat eivät olleet kuivan oloisia.

Bicho oli mukana ja se nautti juoksemisesta. Siis se juoksi ihan muuten vaan ilokseen edestakaisin tietä pitkin.

Mökillä talvehtivat kukat ovat hengissä

Kun tulimme mökille isäni kanssa, sisällä oli 5,2 astetta, mikä oli palelluttanut ahkeraliisan, mutta hyvällä onnella se vielä toipuu. Verenpisara on hengissä, samoin pelargoniat (ainakin osa niistä). Kastelin kukat ja raotin vähän lisää rullaverhoja. Laitoin lisää lämpöä pattereihin, tavoitteena saada mökki 10 asteeseen.

Ulkona olivat yksinäiset jalanjäljet, jotka kiersivät talomme nurkilta.

Alla alppiruusuni ja pölkkyjä, joiden päällä voisi pilkkoa puita, jos joku meistä osaisi heilutella kirvestä… Toistaiseksi puut ovat palaneet hyvin ilman pilkkomistakin, joten taitaa jäädä kirveen käsittelyn opettelu hamaan tulevaisuuteen.

Kuvissa kasvimaani ja pöytäryhmä, jotka odottavat kärsivällisesti kevään mukanaan tuomaa puutarhuria.

Rannalla oli oudot laahaavat jäljet, ensin veikkasin peuraa, mutta sitten jäljet menivät tuolin alle ja jatkoivat sieltä matkaa, joten joku pienempi eläin se on ollut.

Vene oli lumivaipan alla ja lähempänä huomasin veneen vieressä pienen kolon. Hmm… Söpöä, mutta jos kyseessä on myyrä, niin…

Alla kuva talolta järvelle ja järveltä talolle.