Aamu alkoi laiskasti, heräsin, käytin koirat, söimme mieheni kanssa aamiaisen ja menimme takaisin nukkumaan. Yael lähti partioleirille kahdeksalta, kuopukseni ei herännyt laisinkaan aamunkoittoon.

Mutta herättyäni toiseen kertaan auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta, otin käteeni äidiltä lainaamani Arto Kasvin puutarhakirjan. Itse pidin kirjasta, se oli tyyliä “kädestä pitäen”, “gardening for dummies”. Extra plussaa siitä, että sen on kirjoittanut suomalainen Suomen oloihin.

Kirja lähtee liikkeelle keväästä ja esittelee helppoja kasveja, joiden kanssa ei voi epäonnistua. Innostus kasvaa kasvi kasvilta ja tulee olo, että noinhan minäkin onnistun! Suosittelen kaikille niille, jotka epäilevät kykyjään luoda puutarha kukoistavin kasvein.

Kirjassa oli kattava ja selkeä luku taimikasvatuksesta ja kylmäkäsittelystä. Lisäksi minua kiinnosti luku katteista, sillä mökillä ei kukaan ole kastelemassa kukkia.

Kolmannen polven kaupunkilaiselle kirjan luku pihan vihollisista eli myyristä oli ehkä hieman liian (en keksi sopivaa sanaa). Lyhyesti rotanloukku myyrän käytävään ja niks naks, myyrät pois. Minusta ei taida olla siihen… Etenkin kun Arno Kasvi mainitsi myyrien olevan marsumaisia… (Kuvassa Ikeasta koirillemme eilen ostetut kaksi rottaa, joita ei saanut nimetä Villen rakkaan rottamme mukaan, vaan ne ristittiin Kalleksi.)

Aamulla oli Hesarissa juttu matalan profiilin virkamiehestä eli kanivirkamiehestä. Kyllä, Hesaan on nimetty kaupungin toimesta täysipäiväinen työntekijä miettimään kaniongelmaa, arvio 7000 kania Hesassa. Virkamiehen ennuste on, että kohta vastaavat virat ovat avoinna myös Espoossa ja Vantaalla.

Kaniongelma Hesassa on sama kuin myyräongelma mökillä. Virkamiehen sanoin:” Kanit herättävät aina paljon tunteita kaupunkilaisissa”. Ne ovat sööttejä ja onhan niilläkin perheet… Kuka on lukenut Ruohometsän kansan? “Kerro tarina, Voikukka!”, pyytävät kaniinit lojuessaan huolettomina lämpimällä nurmella maha täynnä ruohoa. Voikukka jyrsii ruohonkortensa loppuun, loikkii aurinkoisempaan paikkaan ja aloittaa kertojamestarin ottein: ”Oli kerran aika jolloin kaniineilla ei ollut lainkaan hajuaistia…”

Tässä vanhaa keskustelua aiheesta kapunkilaisten kesken. Yhtä paljon tunteita herättää vain koirankakkakeskustelu keväisin.

Ei ole helppoa olla kanivirkamies pääkaupunkiseudulla.