Kaktukset ovat kukkineet tasaisesti, iso piispanhattu läpi koko kesän.
Alla notocactuksia keltaisine kukkineen.
Vanhapoika availee kukkiaan tasaisesti, yksi kukka kestää päivän kaksi.
Kaktukset ovat kukkineet tasaisesti, iso piispanhattu läpi koko kesän.
Alla notocactuksia keltaisine kukkineen.
Vanhapoika availee kukkiaan tasaisesti, yksi kukka kestää päivän kaksi.
Heinäkuun puolen välin jälkeen piha on ollut helteiden kourissa. Tomaatteja kypsyy melkein enemmän kuin ehtii syödä ja olenkin tehnyt erilaisia suolaisia piirakoita, joita olemme sitten myös pakastaneet.
Etupihalla kuunliljat kukoistavat , ne selvästi viihtyvät.
Elämänlangat kukkivat aamuisin…
Liljat kukkivat heinäkuun lopulla.
Kasvihuonekurkku pukkasi kurkkuja.
Taimet olivat löytäneet paikkansa ja pihalla mahtui hyvin oleskelemaan ja rentoutumaan.
Tigerinan raakileita.
Kiinanruusut kukkivat herkeämättä, lämmin heinäkuu on ollut niille mieleen (tosin ne kukkivat satoi tai paistoi, oli aurinkoista tai varjoista, lämmintä tai viileää…)
Heinäkuun helteet ja mansikka kypsyy. Sain äidiltäni keväällä rönsyt ja mansikat ovat todella hyvänmakuisia. Täytyy muistaa pyytää lisää rönsyjä ja hieman laajentaa mansikkapenkkiä.
Unikot ja bellikset kukkivat ilonani…
Nauris ei ole koolla pilattu, mutta sen kasvamista olisi varmaan voinut odotella elokuulle.
Siikli kukkii…
Timoa olemme nostaneet jo useamman viikon.
Sipulit ovat kasvaneet hyvin.
Vein palstalle ylimääräiset yrtit.
Pinaatti villiintyi kukkimaan ja harmittaa, etten älynnyt kylvää sitä ajoissa lisää.
Ex-tempore talkoot, “kuinka käytän viikatetta” ja saimme kiitettävän paljon alueita niitetyksi.
Ja alla uusin salainen aseeni heinikkoa vastaan. Olemme jo kokeillet lähes kaikkea, mutta tuo pieni punainen paholainen (joka mahtuu autoomme), niittää heinikkoa uskomattoman nopeasti ja vähällä fyysisellä voimalla. Kaiken kruunaa ruohosilppu, jota saan kaupanpäälle.
Alla palstani heinikkoa.
Ruohonleikkuun jälkeen…
Avasimme muutaman polun ja siistimme ilmoitustaulun alueen.
Kerrottu oranssi kukkii taukoamatta, kun yksi kukka nuupahtaa, uusia on jo tulossa. Toinen yhtä uuttera kukkija on vaaleanpunainen. Se kukkii taukoamatta.
Alla keltainen aamulla aloittelemassa kukintaansa.
Ja kun tulin kotiin, se oli aukaissut kukkansa. Se kukki keväällä tosi paljon, näyttäisi, että se aloittelee kauden toista kukintaa.
Hyllykössä oikealla on ainoastaan verenpisaroita. Isosta kuvasta sitä ei näe kovin hyvin, mutta ne putoavat kuin vesiputous alas, täynnä kukkia.
Ylimmän hyllyn suosikkini on pystykasvuinen punainen Göteborg.
Ylähyllyltä tippuu seuraavalle hyllylle isot verenpisarat Annabel (valkoinen), ja Blue Angel (oikealla). Vasemmalla näkyy Blue Satin, mutta se on huomattavasti enemmän lilaan vivahtava.
Kerrottu riippuva Tausend Schön on ihastuttava.
Ja kukintaa riittää lattialle asti. Järjettömän kiitollisia kukkijoita, aloittivat aikaisin keväällä ja kukinta senkun jatkuu.
Terassilla on pieni yrttitarha, basilikaa ja persiljaa. Sain myös kaaoksen taas hetkeksi haltuun ja terassille mahtuu hyvin istumaan.
Elämänlanka jaksaa kukkia, joka aamu se on ihan täynnä kukkia. Ei ihme, että sen nimi on englanniksi Morning Glory.
Tämä esikko jaksaa kukkia, kukkia ja kukkia…
Petunia amppeli…
Mansikoita kypsyy tasaiseen tahtiin ja ne ovat isoja ja hyvän makuisia. Olin vähän epäileväinen, kun kukat olivat vaaleanpunaisia ja niin nättejä. Luulin, että kyseessä oli enemmänkin koristemansikka.
Tomaattia tulee niin paljon kuin jaksaa syödä.
Jos joku kukka on ikikukkija, niin mustasilmäsusanna. Se kukkii, kukkii ja kukkii.
Petuniat lepotuolien vierellä. En edes viitsi mainita tomaateista, jotka muistuttavat viidakkoa (=kyseenalainen pihan kaunistus, lähinnä kauhistus).
Etupihalla liljat ovat aloittaneet kukinnan.
Nuo kurttulehtiruusut tuoksuvat aivan huumaavalle, Ne ovat ihania. Ne on istutettu silloin, kun taloyhtiä on perustettu. Sitkeitä kuin mitkä… Selvinneet huonosta maasta, rikkaruohoista, kuivuudesta… Ja ne vain kukkivat, kukkivat ja kukkivat…
Mökillä(kin) on kesä tullut liljat kukkivat sekä pihassa että rannalla. Lumpeet aloittelivat kukintaa. Kunpa olisi joskus aikaa ihan vain istua ja nauttia veden aaltoilusta. Kesäloma oli ja meni, mutta ehdimme vain käydä kääntymässä mökillä.
Naapurilta saamani alppiruusu, jonka selvimisestä en ollut varma, on puhjennut uuteen elämään. Se pukkaa lehtiä ja on päättänyt vakaasti elää.
Vesialtaani jaksaa paksusti.
Kuusiaita (kuvassa vasemmalla) alkaa selvästi erottua mustikanvarvuista (vihdoin).
Ja vielä yksi kuva altaasta, kun istutin bellikset altaan molemmille puolille.