Unikot kukkivat ja ne ovat ihania, niitä pitäisi vain olla PALJON enemmän. Niiden kukinta on niin lyhyt ja sitten ne vain katoavat. Tänä vuonna yritän muistaa kylvää niitä ensi vuotta varten ja yksivuotisia unikoita laitan PAAAALJON enemmän. Tuo on oopiumunikko ja sen pitäisi olla kerrottu… Kylvin sen 22.3.
Ja tavallisia oransseja unikoita kukkapenkissä.
Vihdoinkin odottamani kaktuspostimerkit tulivat… Nyt täytyy vain miettiä, miten ne lajittelee…
Espoon puutarhayhdistys järjesti retken Ruskeasuon siirtolapuutarhaan. Koska olen asunut lapsuuteni Ruskeasuolla, tuo oli kuin aikakapselimatka menneisyyteen. Mutta rohkeasti noista porteista sisään, puutarhaan, joka lapsuudessani oli kielletty hedelmä. Tuolloin lapset häädettiin melko nopeasti alueelta pois, jos sinne livahdimme oleskelemaan. Nyt alue on kaupungin yleinen puisto-alue, jonne on vapaa pääsy porttien ollessa auki päivisin.
Aika oli melko hyvin pysähtynyt porttien sisällä. Pienet idylliset puutarhat ja pienet sievät mökit. Uutta oli kanit, näin niitä kuusi, joista yksi oli pieni kanin poikanen.
Sitten tulimmekin kulmaan, jonka aita erotti lapsuudenkodistani. Alla olevassa kuvassa näkyy aidan takana vaalea kerrostalo.
Tämä talo on pääporttien edessä ja siinä asui yksi ensimmäisiä lapsuudenystäviäni, kun muutimme alueelle ollessani viisivuotias. Jarkko asui talon yläkerrassa.
Lapsuudenkotini…
Pesutuvan ikkunat, joihin talonmiehemme Simo laittoi kalterit, kun joutui meitä häätämään pesutuvasta. Se oli yksi rohkeusriitti, uskalsiko pujahtaa ikkunasta sisään loukkaamatta itseään ja pääsikö ulos talonmiehen huomaamatta. Meitä oli parikymmentä lasta vellomassa pihalla, joten ymmärrän talonmiehen turhautumisen. Yksi suosikki oli mennä kellariin ja kertoa kummitustarinoita pimeässä. Simon ilmestyminen paikalle aiheutti monta kauhuhalvausta.
Yksi rohkeusriiteistä liittyi alla olevaan aitaan, lasten iät olivat 13 ja 4 ikävuoden välillä ja sitä mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Idea oli kävellä aidan päällä päästä päähän. Pienimmät eivät edes päässeet aidan päälle, isoimmat menivät puolijuoksua kuin trapetsitaiteilijat. Aikuiset huusivat aina meidät nähdessään ja häätivät pois aidalta, mikä vain lisäsi jännitystä… Mutta näin jälkikäteen ajatellen, ehkä heillä oli syynsäkin… Pikkuveljeni, 3-vuotta minua nuorempi, onnistui tippumaan aidalta ja murtamaan kätensä.
Tuolla pihalla opin ajamaan polkupyörää ja leikkimään kirkonrottaa, hyppimään narua ja selviämään monesta pulmasta. Iso roskakatos, jonka päälle myös kiipeilimme, on poissa…
Seinä, jota vasten on leikitty monta kirkonrottaa.
Pyykinkuivausteline edelleen paikoillaan.
Ja aidan takaa pilkottaa siirtolapuutarha, joka näkyi makuuhuoneeni ikkunasta ja jonne kiipesimme aidan yli omenavarkaisiin. Muistan vieläkin, kuinka huolellisesti suunnittelimme reissut ja kuinka jännitys kutkutteli vatsassa. Isot pojat vetivät suunnitelmaa ja voi niitä raukkoja, jotka tuomittiin liian pieniksi mukaan. Mutta naapurien riemuksi velloimme yleensä isona porukkana touhuamassa kepposiamme.
Eilen tuli rakeita kiinanruusujeni niskaan… Kaivoin villasukat esiin…
Nostin kiinanruusut, verenpisarat ja pavut sisään terassille…
Suojasin tomaatteja kuplamuovivirityksellä pahimmilta viimoilta ja laitoin lämmitimen termostaatilla päälle…
Marraskuunkaktus aloitti kukinnan.
Sain vihdoin katteet perunapenkkiini, toivottavasti taistelu rikkaruohoja ja kuivuutta vastaan helpottuu.
Piipahdimme mökillä ja altaan ympärille istutetut kukat voivat kaikki hyvin.
Alppiruusu, jonka pelastin naapurini pihalta, on lähtenyt hyvin uuteen kasvuun, vaikka hieman sen selviämistä epäilinkin. Sitkeä sissi.
Alla kuva siitä viikko pari sitten.
Sitten varsinaista kukintaa:
Nämä (alla ja yllä) ovat ex-pomoni pihanurmelta pelastettuja. Ne mököttivät muutaman vuoden, mutta nyt kukkivat pitkänä rivinä.
Rannalta kuvia…
Ja loppuun vielä kuva alppiruusuista rantapolulta katsottuna.
Petuniat kukkivat reippaasti, samoin kuin punainen kiinanruusu, vaikka lämpötila taisi viime yönnä vaipua viiden asteen alle.
Mummon palsamiseos… En ole ihan vielä päättänyt pidänkö kukista vai en. Kiitollisia kukkijoita ne ovat, mutta ovatko ihan minun makuuni…
Belliksille pitäisi löytää joku kolo, mihin istuttaa ne.
Alla supersuosikkini pelargonioista, kerrottu valkoinen Mary. Se talvehti onnistuneesti makuuhuoneessani.
Akileijat ovat aloittaneet kukintansa.
Kaino vaaleanpunainen akileijaneito.
Unikoiden kukinta… Niitä pitäisi kylvää huomattavasti enemmän penkkeihin.
Sitten perunkoiso (Nicandra physalodes), sain sen siemeniä, pussin päällä luki vain sininen kukka. Kyseessä on siis perunkoiso, joka on Perussa esiintyvä koisokasvi, joka on hyvin myrkyllinen. Perunkoisojen suku on yksilajinen.
Sen lehdet ovat pilkulliset…
Loman myötä innostuin kaivelemaan vanhoja postimerkkejäni. Koirapostimerkit ehdin jo järjestellä, mutta puutarha / kukkamerkit vielä odottavat innostuksen puuskaa ja sopivaa hetkeä. Erityisen ilahtunut olin, kun löysin yllä olevan puutarhapostimerkin kätköistäni.
Vihdoin on kesä ja kaikki kasvit ulkona. Vanhan kansan viisaus sanoo, että ennen kesäkuun 12. päivää ei kannata viedä kasveja ulos ja voi olla, että jopa minä voisin muistaa sen ensi vuonna. Tosin nyt on ollut todella sateista ja kylmää, yölämpötilat ovat keikkuneet viidessä asteessa. Mutta kun aurinko on pilkahtanut, olen ponkaissut lepotuoliin hyvän kirjan kanssa.
Takapihalla on hieman ahdasta, mutta en oikein raaski luopua mistän, joten täytyy vain istutella pikkutaimia altaisiin…
Tomaatit ovat viillintyneet kasvuun 50 litran saaveissa, ne ovat täynnä raakileita.
