Eilen en malttanut enää odottaa, vaan aloitin kevään istutukset kylmäkäsittelyä vaativista siemenistä.
Tarhakylmäkukka
Alppiruusu
Sinivaleunikko
Rantakukka (viime vuoden pussin pohjat)
Arovuokko
Sitten ihan muuten vain, laitoin siemenet multaan:
Miniorvokki ‘Arkwright Ruby’
Kanariankrassi
Koristetupakka ‘Glorious Fragrance’, valk
Koristetupakka ‘Delightful Evening Fragnance’, syvä violetti
Ahkeraliisa
Kylmäkäsittelyä yritän nyt niin, että otin pienen minigrippussin, siihen multaa + siemenet, ravistus, sekoitus ja vettä perään. Pidän avonaiset pussit keittiön pöydällä 3 päivää ja laitan ne sitten sunnuntaina jääkaappiin 6 viikoksi. Mieheni ilmoitti, etteivät mitkään viljelmät mahdu jääkaappiin, mutta tänä vuonna viljelmät on hoidettu tosi kompaktisti.
Maaliskuun alussa kaivan kylvökset jääkaapista pois ja istutan kunnolla.
Muut pidempää esikasvatusta vaativat siemenet istutin syviin lautasiin ja aion ne taimien noustessa istuttaa yksi kerrallaan kunnollisiin ruukkuihin. Aiempina vuosina, kylvän, unohdan ja sitten minulla on koko joukko taimia, joiden juuret ovat jo ihan sotkeutuneet toisiinsa ja taimet murtuvat, kun yritän erotella niitä.
Mutta tänä vuonna kaikki siis toisin : )
Ps. Tuolla toinenkin viherpeukalo heräilemässä kevääseen.
Pss. Talitintit laulavat jo.