Olimme Türissä puutarhamessuilla perjantaina ja siellä oli yhtä kivaa kuin aiempinakin vuosina. Kiitos vakituiselle matkakaverilleni, jonka kanssa reissu sujuu aina yhtä kivasti.
Mukaan lähti petunioita, joita oli monenmoisia…
Rautayrttiä…
Kosmoskukka
Belliksiä…
Todella isokukkainen akileija…
Palstalle samettikukkia…
Kivan värinen neilikka…
Ja kaktus, itse asiassa kahta lajia… Echinopsis ja Chamaecereus, noin nopealla arvauksella. Kunhan kukkivat, osaan sanoa paremmin.
Plantagenin kautta kotiin (6 säkkiä multaa) ja sitten ei kun istuttamaan.
Kivat kukkaostokset! Tuonne Turin kukkamarkkinoille minun onkin jo kauan tehnyt mieli päästä, kuulemma sieltä saa kohtuuhintaan vähän erikoisempia lajikkeita. No, ehkä ensi vuonna sitten. Hauska tuo kaktus echinopsis, niille tulee hienot kukat. Minulla on siemenestä kasvatetut echinopsikset vasta 1 cm korkuisia.
Minullakin on noita echinopsiksia ja isoin vanhapoikani kukki viime kesänä melko paljon. Pidän niistä ja odottelen, minkälaisia kukkia tulee. Türista saa aina kaikkea kivaa, mutta vaikea sanoa, onko siellä enää halvempaa kuin täällä Suomessa.