Author Archives: admin

Terassilla huhtikuussa

Terassilla on jo täysi kesä ja myös terassi alkaa olemaan täynnä. Kunhan lämpötilat vähän nousisivat, niin saisi osan kasveista ulos.

Löysin Bauhausista chamaecereus silvestrii (?) kaktuksen täynnä nuppuja. Alla Amsterdamista tuomani mammilaria kukkii.

Verenpisara Tausend Schön on varma kukkija…

Tomaatti Tiny Tim on nupulla…

…ja hieman terassin ulkopuolelta, esikot ja kevättähdet kukkivat takapihalla.

Multaa, multaa, multaa

Kävin (lue mieheni kävi) hakemassa Bauhausin tarjousmultaa 20 säkkiä (55 euroa) palstalle. Sain muutaman laatikon täyteen, mutta tuokin oli kuin pisara meressä. Sain kuitenkin istutettua kasvit omille paikoilleen ja kuin tilauksesta alkoi muutaman päivän sateinen jakso.

Ulkona sataa ja minä olen tyytyväinen kun istutetut kasvit saavat vettä. Sain myös viritettyä kaksi sadevesitynnyriä paikoilleen eli kasteluvettäkin on luvassa.

Seuraavaksi tuon niksin toteutus…

Mökkiremppa

Kevät toi mukanaan selvästi pesänrakennusvimman ja käärin hihat mökillä. Vanha keittiö sai lähteä. Jääkaapin ovi ei pysynyt enää kiinni ja hella yritti puhkua parastaan hyvin heikoin tuloksin. Lavuaaria ei käyttänyt kukaan ja se oli muodostunut varastoaltaaksi.

Veljeni makuuhuone oli käyttämättä, siellä ei ole nukkunut kukaan vuosiin. Niinpä keittiö siirtyi veljeni huoneeseen ja keittiöstä tuli vessa. Saatte “jälkeen” kuvat kunhan ehdin ottaa ne.

Alppiruusut kukoistavat.

Myös naapuriltani saama kitukasvuinen yksilö.

Lumikellot kukkivat…

Ja kuusiaitani alkaa totisesti erottua mustikanvarpujen seasta. Se on korkeimmillaan minua vyötäröön.

Sekalaista seurakuntaa huhtikuussa

Kevät tuo monenmoista mukanaan, esikot ovat innostuneet kukkimaan etupihalla.

Näiden palleroiden kanssa olin ihan pihalla. Ne käskettiin laittamaan mullan pinnalle, mutta nyt kun ne itivät, en tiennyt, oliko kyseessä juuri vai lehden alku. Surffaamalla löysin alla olevan kuvan eli odottelen vielä rauhassa, että pikku kliiviani lähtee kunnolla kasvuun.

Äitini jouluruusu…

Äidiltäni pihistin muurikellon

Äidiltä saamani kanervat, ajattelin vielä mökille.

Olin koiratanssikisoissa tuomarina ja sain lahjaksi patjarikon.

Ja ylläri ylläri marraskuunkaktukset innostuivat kukkimaan.

Nuppuja luvassa lähes joka kasvissa.

Uusi alku

Pohdittuani asiaa aikani, päätin muuttaa. Aiempi palstani oli kiva, mutta koirien ja auton kannalta hankala. Aliarvioin sen, miten riippuvainen olen autosta ja miten usein tulen autolla palstalle. Aliarvioin myös sen, kuinka hankala on puikkelehtia koirien kanssa muiden palstojen ohi omalle palstalle.

Onneksi kuopus ja mieheni olivat valmiina käärimään hihat ylös ja tarttumaan toimeen.

Vanha palstani oli kiva ja olo on hieman haikea…

Uusi palsta on ihan kesannolla oleva peltotilkku, neljäsosa palstaa pukkaa vuohenputkea ja ohdakkeet puskevat yhdessä kulmassa ylös. Tuo edessä näkyvä viherrys on siis vuohenputkea…

Mutta palsta alkoi kuitenkin hahmottua kun sain laatikot paikoilleen ja kasvit istutettua.

Raparperit nousevat jo…

Palsta rajoittuu metsän reunaan ihan parkkipaikan vieressä ja kävelytieltä on suora kulku palstalle.

Näkymä kävelytieltä palstalleni, välissä on pieni pala metsää, josta polku palstalleni.

Haaste

Sain haasteen Röttelön remontilta,

Tässäpä säännöt:
Vastaa 11 kysymykseen jotka ovat lopussa. Keksi 11 uutta kysymystä (ei ole pakko liittyä puutarhailuun tai mihinkään yhteen aiheeseen), jotka laitat eteenpäin 5-11 bloggaajalle, joilla on alle  1000 lukijaa.

1. Mikä on sinun puutarhasi rakkain kukka, kasvi tai puu? Vaihtoehtoisesti sinulle rakkain huonekasvi?
Tämä on vaikea, sillä pidän sekä huonekasveista että ulkokasveista, yksivuotisista ja monivuotisista, pensaista ja puista… Kevään kukat ovat eri asia kuin kesän kukat, syksyn kukat tai talvella sinnittelevät. Mutta jos olisi pakko valita yksi, se olisi varmaan kiinanruusu, joka kukkii helmikuulta marraskuun loppuun. Värejä on paljon ja kasvi on kiitollisen uskollinen vuodesta toiseen.

2. Onko sinulla mielessä sellaista kasvia, jota voisit helppohoitoisuutensa tai jonkun muun ominaisuuden vuoksi suositella muillekin?
Öööö, kaikki kasvit ovat helppoja, kun niitä hoitaa oikein. Mutta jos etsitään kasvia, joka antaa hoitovirheet helposti anteeksi, niin ulkokasveista sitkeä on vuorenkilpi. En tiedä, miksi niin moni ei pidä siitä, se on ikivihreä ja kukkii kauniisti, eikä vaadi oikeastaan yhtään mitään viihtyäkseen. Sisäkukista ehkä pylväskaktukset, annoin niitä kuopukselle, kun muutti omaan kotiinsa. Toistaiseksi hengissä ja hämmästyn, jos onnistuu tappamaan ne.

3. Millainen on unelmiesi talo, mökki tai asunto?
Pieni (!) piha, lasitettu lämmitetty terassi ja ilmansuuntana itä-etelä. Pieni, koska isossa liikaa työtä ja siitä tulisi minulla viidakko alta aika yksikön. Lasitettu ja lämmitetty terassi on ihan ehdoton näillä leveysasteilla, kevät alkaa lasitetulla terassilla jo helmikuussa ja kesä loppuu lokakuun loppuun. Olen aamuihminen ja nautin auringon ensimmäisistä lämmittävistä säteistä. Iltapäivisin / iltaisin haluan istua varjossa ja nauttia kesäpäivistä.

4. Mikä on lempiruokalajisi? Se ruoka tai jälkiruoka joka onnistuessaan saa mutrusuunkin hymyyn?
Hillomunkit

5. Mikä historian havinassa on ollut mielestäsi vaikuttavaa?
Egyptin pyramidit ja kulttuuri siihen aikaan.

6. Minne haluaisit mieluiten matkustaa?
Olin juuri Madeiralla ja nautin matkasta paljon, siellä on puutarhoista pitävälle paljon ihmeteltävää. Seuraava matkakohde voisi olla Englannin puutarhat.

7. Jos sinulla olisi toteemieläin, mikä se olisi?
Kotka

8. Miten saat itsesi parhaiten rentoutumaan kiireisen päivän jälkeen?
Treenit koirien kanssa saavat ajatukset irti työjutuista.

9. Mikä on sinun sisustusinhokkisi, mikä asia tai esine ei ovesi kynnyksen yli pääse?
Muovi melkein kaikissa muodoissaan.

10. Oletko jonkin esineen keräilijä, mitä keräilet?
Postimerkkejä

11. Mikä oli lapsuutesi lempileikki tai lempilelu?
Meitä oli taloyhtiössä paljon lapsia ja leikimme paljon yhteisleikkejä. Kirkonrottaa, purkkista, kuka pelkää mustaa miestä jne, pelasimme nelistä, pyöräilimme, kävimme uimassa, rakensimme majoja ja kiipeilimme puissa, talvisin rakentelimme valtavia lumilinnoja, laskimme mäkeä suksilla ja lekoilla. Ei varmaan mitään erityistä lempileikkiä, tärkeintä taisi olla se yhdessä oleminen aikana ennen kännyköitä ja tietokoneita.

Haastan mukaan kaikki ne, jotka eksyvät blogiini…

Pääsiäinen

Pääsiäisen innoittamana keltainen kliivia on avannut 12 kukkaa.

Pääsiäisen kunniaksi muutama wicca-blogi: Laventelitupa ja Metsäntytär.

Bongasin aaroninparran pistokkaan, joka oli kyllä jo melkoisen iso ja juurtunut. Kaupanpäälliseksi tuli juoru (hmmm, lahjahevosen suuhun ei ole katsomista), ne ovat kyllä minulla menestyneet, mutta lopulta aina ränsistyvät.

Vielä yksi purppuraraatokukan pistokas, katsotaan, kuinka saan juurtumaan ja kukkimaan.

Ja asiasta täysin kuudenteen ilman aasinsiltoja, olen ihan hassuna uuteen teepannuuni, jolla tulee maailman parasta haudutettua teetä.

Lasiterassilla ja etupihalla

Lasiterassilla kukkii esikot, maariankello, orvokki, narsissi ja kliivia (ei näy kuvassa).

Etupihalla alppiruusu Mauritz, jonka sain äidiltäni. Se on vähän heikossa hapessa, mutta kunhan saan sen mökille, eiköhän se siitä piristy.

“Mauritz’ on matalakasvuinen, punakukkainen kotimainen alppiruusulajike. Se on risteytetty Arboretum Mustilassa, emona on ollut mustilanalppiruusu (R. brachycarpum var. tigerstedtii) ja pölyttäjänä punakukkainen, maanmyötäinen lamoalppiruusuristeymä. Samasta risteytyksestä on nimetty ‘Elviira’-lajike. ‘Mauritz’ kukkii sisarensa tapaan toukokuun puolivälissä. Kukkien väri on kirsikanpunainen, sävyltään tiilenpunaista ‘Elviira’-lajiketta vaaleampi. ‘Mauritz’ on myös hieman ‘Elviiraa’ kookkaampi ja kasvaa kymmenessä vuodessa vajaan metrin korkuiseksi. Kasvupaikan suhteen se on sopeutuvaisempi kuin erittäin vaatelias sisarensa.”

Jouluruusut odottelevat ruukussa pääsyä maahan ja multaan. Kukinta jatkuu, jatkuu ja jatkuu…