Category Archives: Siemenet Seeds

Törttöilyä

Voi uskomaton, törttöilyä x 2.

Yllä on ihana kärsimyskukkani Quadrangularis, joka siis iti huolimatta hieman pessimistisestä asenteestani. Se, jonka unohdin lämpölampun päälle (kun ei se kuitenkaan idä). No itihän se ja nyt se näyttää tuolta. Se tuntuu olevan hengissä, joten toivon, että se toipuu elämänsä karusta alusta.

Törttöily osa II. Tomaatin varavara siemenet itivät (höh, olisi jo pitänyt tietää ja istuttaa vain kaksi). Mutta varasiemen siis iti ja sille ei ollut paikkaa. Koska kuopukseni tappoi kylvämäni alppiruusun siementaimet lomallani pari viikkoa sitten, eivätkä ne toipuneet, iskin tomaatin alppiruusupurkkiin. Vain todetakseni muutama päivä myöhemmin, että mattimyöhäiset alppiruusun siemenet ovat itäneet (pienet vihreät pisteet mullassa).

Kasvit ulos

Kun pääsin kotiin, kylvin tomaatit (Tiny Tim), petuniat, globeliat ja kärsimyskukat 18.2.  Istutin myös Madeiran tuomiset uudelleen.

Kiinanruusu kukkii. Alla kuva keltaisesta, mutta kerrottu vaaleanpunainenkin on hengissä (teki yhden kukan).

Minun jouluruusuni näytti ihan hyvältä…

Kunnes näin äitini jouluruusut…

Punainen vielä nupulla.

Ja koska sää oli enemmän kuin lupaava, heitin kaikki kasvit saintpaulioita, kiinanruusuja ja perhosorkideoita lukuunottamatta lasitetulle terassille 21.2.

Sekalaista puutarhailua

Tässä vielä muutama kuva kevätmessuilta, jossa osallistuin kukkakouluun. Osallistuminen oli ilmaista 10:lle ensiksi ilmoittautuneelle bloggarille ja niin sitten seisoimme siinä kukkaämpäreiden luona.

Minulle tämä oli käytännössä varmaan ensimmäinen kukkakimppu, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, mutta en koskaan raaski katkaista elävää kukkaa kimppuun. Olin hämmästynyt, että vierustovereillani oli sama tilanne.

I was invited to participate to training, where we could make our own porsage (is that right word…)

Alla oma kimppuni puolivalmiina. Below mine almost ready.

Ja siinä se on 🙂 And here it is ready 🙂

Kun tulin kotiin, postissa oli tullut (monen seikkailun jälkeen) pojanhovikaktuksen vanhaa kantaa.
When I came home, I had package of Epiphyllum cuttings waiting for me.

Keisarinelämänlanka kukkii.

Minun piti (siis oikeasti piti) istuttaa siemeniä ja koulia taimia, mutta ainoa, mitä sain aikaiseksi, oli tomaatin taimenten kouliminen. Lainasin ja vähän muokkasin pyykkipoikaideaa, sillä nimitikkuni ovat loppu ja taimet on kuitenkin pakko merkitä jotenkin.

I figured out new way to mark my plants.

Posti toi myös toisenkin paketin; olin jo unohtanut, että olin tilannut kirjan…
I got new book of gardening…

Ja takapihani on muuttumassa viidakoksi, ulos ei saa mitään, sillä pohjoistuuli ei lupaile kevättä.
And my backyard is turning as jungle.

Kevättä rinnassa

Jos jokin on sykähdyttävää, niin se hetki, kun mullasta nousee pieni pieni taimi. Yllä kuvia maaliskuun kylvöistäni, ne ovat itäneet viikossa tosi hyvin.

One moment of life is germination of the seed. How something so small and dead can produce so much green life…

Sisällä miniorkideat kukkivat. Indoors mini phalaeonopsis are blooming.

Ulkona lämpöä riittää, ulkolämpötila 22,5 astetta ulkona ja sisälämpötila 26,3 astetta lasitetulla terassilla.

Outside it is real warm weather, over 20 degrees.

Lila elämänlanka kukkii. Lila Ipomoea blooms.

Vauvoja, vauvoja vauvalassa! My babies 🙂

Maaliskuun kylvöt

   

Tänään oli ihan huippupäivä, ihana lauantai! Lämpötila takapihalla ulkona oli 20 astetta ja lasitetulla terassilla lämpötila kipusi 27,2 asteeseen. Istuin vain ja nautin auringosta ja lämmöstä. Siinä samalla energiapurkauksella sain viimein myös mullat vaihdettua loppuihin kiinanruusuihin, noita perinteisiä, vanhaa kantaa olevia on viisi kappaletta.

What a wonderful day, great Saturday! We had 20 degrees outside and 27 degrees on my terrace. I just sat and enjoyed the sun. Finally it felt like summer here.  An other source of happiness, my Himalayan blue poppy finally, finally started to grow. I almost gave up from hope already. See photo below (yes, they are still tiny).

Alla kuvassa oli toinen riemun kiljahdusten paikka. Joka aamu ja ilta olen toivorikkaana tihrustellut sinivaleunikkojeni kohtaloa mullassa. Ei mitään, ei mitään, ei mitään… Mutta tänään… Pieniä alkuja vaikka kuinka. Tosin niin mikroskooppisia, että itsekin jouduin katsomaan kahdesti.

Mutta päivän aiheeseen, tein kaikki maaliskuun kylvöt ja eniten taidan odottaa tuon oopiumunikon ja kalifornian tuliunikon kasvuun lähtöä. Minulla kerran onnistui yksi kalifornian tuliunikon taimi siemenestä ja se kukki taukoamatta koko kesän. Sen jälkeen en olekaan sitten enää onnistunut. Mutta ehkä tänä vuonna.

Today I sow all seeds that need to be put on soil in March. Those two below I wait specially, that I would succeed with them.Opium Poppy and Eschscholzia californica. Let’s see how well i will succeed.

Sokerina pohjalla, ensi kertaa istutin belliksiä. Ne ovat aivan ihania, enkä usko, että niitä voi koskaan olla liikaa.

Below Bellis, it is my first time, that I try it from seeds, I wish I will succeed with that one too.

Tämän päivän istutukset. Todays sowings.

Sininen kukka Australiasta = yllätys, jos itää
Mummon palsamiseos, mix kerrottu
Ahkeraliisa, mix
Revonhäntä, Magic Cascade, mix
Koreatörmäkukka, mix
Samettikukka, Panther, punainen
Samettikukka, Primo Orange, Oranssi
Samettikukka, Red Marietta, Puna-keltainen
Samettikukka, Boy-o-Boy, keltainen mix
Oopiumunikko, puna-valkoinen, kerrottu
Kaliforniantuliunikko, Rosa Romantica, valk-vpun, kerrottu
Japanin akileija, kelt
Saxifraga fusca, rikko
Yrttiselleri
Lehtiselleri
Timjami
Sitruunamelissa
Iisoppi
Anis
Basilika
Basilika. Genovalainen
Basilika, Violetti
Basilika, Dark Opal
Basilika, Neopolitana
Kanelibasilika
Sitruunabasilika

Terassin uudelleen järjestely, köynnökset isoissa ruukuissa, puolisolleni tilaa istua.
I rearranged my terrace. Creepers to bigger pots and place for my husband to sit.

Siemenpläjäys

Kun tulin töistä kotiin, minua odotti kunnon siemenpläjäys. Kirjekuoresta kuoriutui kymmeniä pieniä pussukoita siemeniä. Mieheni ilme oli näkemisen arvoinen.

Purin pussit ja lajittelin siemenet ja listasin ne siemenlistalleni. En malttanut odottaa viikonloppuun, vaan istutin tomaatit: Tigerella, Marmande ja Moneymaker, sekä amppelipetuniat ja valkoiset petuniat, loput siemenet täytyy käydä läpi viikonloppuna.

I got so much new seeds, you should have seen my husbands face, when he saw what I got. I can only say, that I got them as present and we cannot complain about presents, can we?

I got three new tomatoes, Tigerella, Marmande and Moneymaker. I am excited to see, how they will be.

Valkoinen kelloköynnös

Sieltä nousi ensimmäinen kaula! Kylvin ne 7.3. eli se iti kahdeksassa päivässä. Katsotaan miten käy lopuille seitsemälle siemenelle, tosin yksikin riittää minulle hyvin. Alla kuva sinisestä kelloköynnöksestä, jonka kylvin 15.2., ne ovat nyt villiintyneet kasvuun eli melkein kuukausi meni siihen, että ne pääsivät kasvun vauhtiin.

My first white Cobaea scandens seed seems to be ok, see photo above. I am really happy that it succeeded and I truly hope, that I did not sow it too late. Below photo of the blue one, that I sow 15.2., one month ago, it was quite slow to get it started to grow.

Sinikämmen

Sain vinkin, että sinikämmen (Glaucidium palmatum), viihtyy hyvin happamassa maassa ja päätin kokeilla.  Siemenet tulivat tänään postissa, joten täytyy laittaa ne multaan.

Japanista kotoisin oleva sinikämmen (Glaucidium palmatum) kukkii touko-kesäkuussa. Sen suuret kuppimaiset kukat ovat joko siniliilat tai vaaleanpunaiset, joskus myös valkoiset. Kasvin englanninkielinen nimi Japanese Wood Poppy (japanilainen metsäunikko) on hyvin kuvaava, sillä sinikämmenen lehdistö on rehevä ja kauniin kirkkaanvihreä. Yksittäinen lehti voi olla jopa 30 cm leveä. Korkeutta kasvilla kertyy 45-60 cm. Tämä upea varjoperenna viihtyy kuohkeassa ja runsasmultaisessa maaperässä onhan se kotoisin Hokkaidon kosteista vuoristometsistä. Suomen tunnetuimmat sinikämmenkasvustot Mustilan arboretumissa Elimäellä ovat jo vuosikymmeniä vanhoja.

I got Japanese Wood Poppy, Glaucidium palmatum seeds. Tom Clothier gives this kind of advices: Sow at 18-22ºC for 2-4 weeks, move to -4 to +4ºC  for 4-6 weeks, move to 5-12ºC for germination, 2 cold periods often required.

Löysin myös tällaisen neuvon: kylvä sisälle lämpimään noin pariksi kuukaudeksi, hautaa sen jälkeen ruukku lumihankeen, niin siemenet itävät todennäköisesti ensi keväänä. Joskus siemenet saattavat tarvita toisen lämmin-kylmäkäsittelyn. Kaikki siemenet eivät yleensä idä vielä yhden kylmäjakson jälkeen, osa kuitenkin. Eli kärsivällisyyttä tässä tarvitaan!

Sain kaupan päälle rikon, Saxifraga fusca -siemeniä. I got additional seeds, Saxifraga fusca.

Köynnösten hinta

Aamulla Hesaria hakiessa postilaatikossa oli myös Puutarhaliikkeen mainos. Selailin sitä ja meinasi mennä aamutee väärään kurkkuun. Yksi köynnöskasvi oli lähes kymmenen euroa kappale.

Vaikka siemenistutuksia tuntuu olevan kaikki nurkat täynnä, niin yksi juttu on varma, tuollaisia summia minulla ei olisi varaa tai halua laittaa yksivuotisiin köynnöskasveihin. Toki siemenistutuksissa on oma vaivansa, mutta myös oma ilonsa. Nuo köynnöskasvit itävät helposti ja kasvavat ilman suurempia kikkailuita. Suosittelen siemenpussin ostoa.

Hmmm… Punaisia mustasilmäsusannan siemeniä…