Category Archives: Kärsimyskukka Passiflora

Kärsimyskukka

Mieheni halusi ostaa Lidlistä halpaa grillilihaa ja satuin olemaan autossa mukana. Mitä vanhat silmäni näkivätkään. Kärsimyskukkia aivan täynnä nuppuja. Aina on tilaa vielä yhdelle kasville terassillani, sanoisin.

Grillilihalle tuli hieman hintaa lisää… Oletan, että ensi kerralla en ole tervetullut mukaan kauppaan… Tekosyyni kukan ostamiseen: kuopukseni valmistui erinomaisin arvosanoin ja ajattelin juhlistaa hänen valmistumistaan. Mieheni kysyi, annanko kukan pojalleni… Hah hah, mikä kysymys. Pojalleni ostan huomenna jättiläistuhatjalkaisen valmistujaislahjaksi.

Purin kiepit varovasti auki ja kärsimyskukka on noin 150 senttinen täynnä nuppuja.

Alla kaksi siementainta, jotka sain hyvin pieninä. Hieman mietin noita lehtiä, mutta asiaan kuuluu, että ne ovat aluksi tasaisia ja haaroittuvat sormimaisiksi vasta myöhemmin. Nyt voin siis katsella rauhassa niiden kasvua, sillä sain tuon kukkivan yksilön.

Passiflora quadrangularis, sen kahdesta itäneestä taimesta vain toinen on hengissä, se on selvästi herkempi kylmälle kuin tuo passiflora caerulea. Onnistuin siis palelluttamaan toisen, mutta toinen taimi vielä hengissä, vain pienin kylmävaurioin.

Tässä linkki hoito-ohjeisiin ja linkki keskustelupalstalle.

Terassin siivous

Marraskuunkaktus hybridini puhkesi kukkaan pitkän odotelun jälkeen. Alla tavallisia marraskuunkaktuksia, jotka yhä vain jaksavat kukkia.

Siirsin kaktukset täyteen valoon poistettuani kuplamuovit.

Kiinanruusut ja kliiviat sekä kärsimyskukka ovat valossa, mutta eivät paahteessa.

Kaktusten edessä sekalaisia kesäkukkia.

Tomaatit istutin kolmen ryhmiin.

Auringonkukkia, kurkkua, kliiviavauvoja, papuja…

Lepotuolit käyttöön, vaikka vielä on ollut niin kylmä, etten tarkene edes ajatella löhöilyä niillä.

Tomaattini kukkivat…

Rautayrtti belliksillä….

Petunia

Voisin arvata, että tuoksupielus. Tuoksu on huumaava.

Maariankello, marraskuunkaktukset ja muurikello.

Harjaneilikka

Ihmeköynnös viime vuodelta aloittelee kukintaa tauon jälkeen.

Siemenestä kasvattamani petuniat.

Sain lahjaksi kalliokasveja, kiitos antajalle. Nuo olivat mieluisa yllätys.

Takapiha sateen jäljiltä.

Tuonne mahtuu istumaan (melkein). Tämän viikonlopun huippujuttu on ollut infrapunalämmitin, jonka paahteessa olen lämmitellyt vanhoja luitani auringon paahteen puuttuessa.

Kärsimyskukka ja kliivia

Nyt kaksi omista kärsimyskukistani (passiflora quadrangularis) on itänyt. Sain niiden lisäksi tavallisen kärsimyskukan (passiflora caerulea) taimia kaksi kappaletta, mikä oli kiva yllätys, sillä omat siemeneni (Bauhaus), eivät itäneet.

Mutta viikon mukavin yllätys odotti kirjekuoressa: Clivia Lilly – Minata – Sahin Twins

An absolutely stunning variety which is very rarely found – can only be obtained through specialist clivia breeders. They are called Twins as they often flower twice per year – in Autumn and again in Spring. A low growing, broadleaf variety, ideal for growing on a patio, used as a tub specimen or planting in the ground in a shady position. Their orange clustered flowers are heavy bloomers and are followed by attractive, red, berry-like fruit. Spring flowering. Sahin Twin are considered as one of the appealing darkest orange flowering clivias in the world. The colour is so intense that it looks almost red!!!  It is an ideal plant for a shady area or can be used as a indoor plant.

Sahin Twin clivia are one of the best commercial clivias available on the market today with compact, slightly broader leaves than clivia miniata producing a beautiful umbel of orange flowers, which will flower when they have 12 to 14 leaves, usually at around 3.5 years of age.

The Sahin strain or group of Clivia was hybridized by Kees Sahin and his wife Elisabeth at their nursery in the Netherlands. They can have 2 scapes blooming at the same time (twins) as well as sometimes blooming twice per year. This strain was bred to be more compact in size and for the color of the flower. Mr. Sahin founded this large commercial plant/seed nursery in 1986 and has hybridized many different varieties of plants until his death at age 62 in September of 2006. His wife a botanist continues to manage the firm. Read more

Törttöilyä

Voi uskomaton, törttöilyä x 2.

Yllä on ihana kärsimyskukkani Quadrangularis, joka siis iti huolimatta hieman pessimistisestä asenteestani. Se, jonka unohdin lämpölampun päälle (kun ei se kuitenkaan idä). No itihän se ja nyt se näyttää tuolta. Se tuntuu olevan hengissä, joten toivon, että se toipuu elämänsä karusta alusta.

Törttöily osa II. Tomaatin varavara siemenet itivät (höh, olisi jo pitänyt tietää ja istuttaa vain kaksi). Mutta varasiemen siis iti ja sille ei ollut paikkaa. Koska kuopukseni tappoi kylvämäni alppiruusun siementaimet lomallani pari viikkoa sitten, eivätkä ne toipuneet, iskin tomaatin alppiruusupurkkiin. Vain todetakseni muutama päivä myöhemmin, että mattimyöhäiset alppiruusun siemenet ovat itäneet (pienet vihreät pisteet mullassa).

Kasvit ulos

Kun pääsin kotiin, kylvin tomaatit (Tiny Tim), petuniat, globeliat ja kärsimyskukat 18.2.  Istutin myös Madeiran tuomiset uudelleen.

Kiinanruusu kukkii. Alla kuva keltaisesta, mutta kerrottu vaaleanpunainenkin on hengissä (teki yhden kukan).

Minun jouluruusuni näytti ihan hyvältä…

Kunnes näin äitini jouluruusut…

Punainen vielä nupulla.

Ja koska sää oli enemmän kuin lupaava, heitin kaikki kasvit saintpaulioita, kiinanruusuja ja perhosorkideoita lukuunottamatta lasitetulle terassille 21.2.

Helmikuu korkattu

Niin vain vierähti helmikuu käyntiin. Alppiruusuvauvelit ovat hengissä ja voivat olosuhteisiin nähden hyvin. Saintpaulian pistokkaat ovat myös hyvässä kasvuvauhdissa.

Mårbackan pistokkaat laitoin eilen multaan, niillä oli jo isot juuret vesilasissa.

Orkidealehti yllyttää kevään yhteistilauksiin: “Valitse haluamasi tuhannen joukosta”. Kotipuutarhalehti hehkuttaa “houkuttelevia uusia siemeniä esittelyssä”, “intohimona pelargonit”, “huonekasvien keväthuolto, 30 vinkkiä uuteen kukoistukseen”.

Kävimme Bauhausissa, siellä ei ollut mitään tajunnan räjäyttävää, mutta löysin pioniunikonsiemeniä alle eurolla ja ajattelin kokeilla.

Urbaanihuhu väitti eilen, että Viherpajassa olisi kärsimyskukka myynnissä vaatimattomaan 69,50 euron hintaan. Kun lopetin hapen haukkomisen, päätin kasvattaa itse kasvin siemenestä.

Surffasin hieman netissä ja löysin tajuntani räjäyttävän kauniita Passiflora Quadrangularis siemeniä 2,75 punnalla.

Bauhausissa oli kärsimyskukan siemeniä (Passiflora caerulea L.) hintaan 2,95 euroa ja otin niitä mukaan, katsotaan, minkälaisia kukkia niistä tulee. Niiden pitäisi hyvissä oloissa kukkia jo puolen vuoden ikäisinä.

Nuo siniset vaativat kylmemmän talvehtimisen, nuo punaiset taas haluavat kuuman kostean tropiikin. Eli kumpikaan ei ole ihanteellinen huonekasvi tänne Suomeen, mutta yritys on nyt kuitenkin kova saada ne menestymään. Ensin itämään, sitten kukkimaan ja lopulta selviämään talven yli.

Kärsimyskukka, keskustelufoorumi

Niinkuin voitte arvata, siemeniä oli seinämäkaupalla. Piipahdin myös Plantagenissa, mutta tulin tyhjin käsin ulos. Siellä oli todella kauniita esikoita, mutta Plantagen elää Saksan ajassa ja täällä peräpohjolassa ollaan vielä kuukausien päässä esikkokeleistä.