Category Archives: Huonekasvit, Indoor Plants

Kukkaikkunan siivous

Aina välillä tulee se karmaiseva hetki, kun ikkunat on pakko pestä. Normaalissa kodissa ikkuna avataan ja pestään ja sitten suljetaan. Meillä…, ensin puretaan kukat pois ikkunalta ja kuunnellaan paremman puoliskon hämmästelyä: onpa niitä paljon…!

Hymyillään rauhoittavasti, eikä muistuteta, että neliöön mahtuu paljon kasveja kun otetaan kuutiot käyttöön. Ne pienet pistokkaat, jotka on onnistuneesti salakuljetettu taloon, ovat kasvaneet sitten viime ikkunan pesun huomaamatta isommiksi.

Sitten otetaan ruuvimeisseli käteen ja puretaan kukkateline seinästä. Varmistetaan, etteivät koirat kaada sitä, litisty alle ja mikä tärkeintä kukaan ei hajota lasihyllyjä. Pestään se hemmetin ikkuna. Käänteisessä järjestyksessä, nostetaan pesty teline takaisin paikoilleen, ruuvataan se seinään (huokaistaan helpotuksesta, kukaan ei jäänyt huojuvan hökötyksen alle) ja sitten… Laitetaan kukat takaisin. Mutta, mitä ihmettä, ne eivät mahdu takaisin.

Katsotaan peiliin ja meditoidaan hetki. Sitten tungetaan ne loputkin kukat sinne ja niin on homma hoidettu.

Alla orkideat, jotka eivät (enää) mahdu kukkaikkunalle, mutta ovat muuttaneet (pysyvästi) työpöydälleni kansioiden paikalle (ja mieheni suureksi kauhuksi printterin päälle).

Tässä linkki kukkaikkunani rakennusprojektiin.

Mullan vaihto

Tämä homma on odottanut tekijäänsä helmikuulta. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Orkideat eivät ole minun juttuni, jotenkin tapan ne, jos en nopeasti, niin hitaasti ja varmasti. No, nyt päätin ryhdistäytyä ja parantaa niiden surkeita elinoloja. Osa oli täysin ilmassa rahkasammaleen päällä (pitkä tarina, miten ne siihen joutuivat ja pysyivät kuukausikaupalla hengissä), osa muuten vain epämääräisissä ruukuissa.

Näin kaupassa orkidean kasvualustaa, joka on koostuu kookosraaka-aineesta, vanhastaan minulla oli karkeaa kaarnaa, hiilenpalasia ja rahkasammalta. Kokosin siis materiaalit ja kaivoin kaapin pohjalta vanhat orkidearuukut (RIP kaikki tappamani orkideat).

Sain kaikki istutettua ja laitoin ne kylpyyn. Saldo on kaksi kukkivaa perhosta, kaksi ei-kukkivaa perhosta ja lumikuningatar. Laeliocattleya LC Tropical Pointer ‘Galaxy’, LC Beaumesnil ‘Parme’ ja BLC Campobella x LC Orange Crush.

Sekalaista pinkkiä

Kiinanruusu ja alla ihmeköynnökset, molemmat kukkivat. Tuo tummempi on pistokkaasta ja se on vahvarunkoinen, piikikäs. Tuo pinkki on ostettu kaupasta ja se on paljon hentorunkoisempi ja piikitön. Molemmat viime vuoden hankintoja.

Akileija

Tomaatit päätin nostaa sisään, kun Suomea lähestyy juhannussää: hallanvaara kolmena yönä, vesisadetta ja muutenkin vilua. Samalla otin sisään pensaspavun ja mansikan.

Herneitä en sattuneista syistä (kylmää ja märkää) viitsinytkään viedä palstalle, vaan päätin tunkea ne pienehköön ruukkuun ja toivoa parasta, että saan edes muutaman herneen…