Category Archives: Huonekasvit, Indoor Plants

Kärsimyskukka

Mieheni halusi ostaa Lidlistä halpaa grillilihaa ja satuin olemaan autossa mukana. Mitä vanhat silmäni näkivätkään. Kärsimyskukkia aivan täynnä nuppuja. Aina on tilaa vielä yhdelle kasville terassillani, sanoisin.

Grillilihalle tuli hieman hintaa lisää… Oletan, että ensi kerralla en ole tervetullut mukaan kauppaan… Tekosyyni kukan ostamiseen: kuopukseni valmistui erinomaisin arvosanoin ja ajattelin juhlistaa hänen valmistumistaan. Mieheni kysyi, annanko kukan pojalleni… Hah hah, mikä kysymys. Pojalleni ostan huomenna jättiläistuhatjalkaisen valmistujaislahjaksi.

Purin kiepit varovasti auki ja kärsimyskukka on noin 150 senttinen täynnä nuppuja.

Alla kaksi siementainta, jotka sain hyvin pieninä. Hieman mietin noita lehtiä, mutta asiaan kuuluu, että ne ovat aluksi tasaisia ja haaroittuvat sormimaisiksi vasta myöhemmin. Nyt voin siis katsella rauhassa niiden kasvua, sillä sain tuon kukkivan yksilön.

Passiflora quadrangularis, sen kahdesta itäneestä taimesta vain toinen on hengissä, se on selvästi herkempi kylmälle kuin tuo passiflora caerulea. Onnistuin siis palelluttamaan toisen, mutta toinen taimi vielä hengissä, vain pienin kylmävaurioin.

Tässä linkki hoito-ohjeisiin ja linkki keskustelupalstalle.

Terassi siivottu & kliivia itänyt

Sain terassin siivottua ja aloittelin ulkopenkkien siivousta. Kun yöt ovat jo lämpimämpiä, heti helpotti kun sain osan kasveista ulos. Mieheni katseli kasveja ja sanoi:”Sinulla on varmaan yli sata kasvia”. Minä:”Höpö höpö, ei tietenkään ole”. Sitten aloin laskea ylhäällä kuvassa olevia kasveja oikeasta laidasta. Kun pääsin vasemmassa laidassa olevaan hyllykköön… No ei puhuta siitä. Totesin miehelleni, että minulla on noin suunnilleen sopivan verran kasveja.

Sisällä kliivia lapsukainen Sachin Twins on päättänyt puskea itsensä eloon. Siemenkasvatukseni on siis onnistunut 🙂

Sisällä kukkii perhosorkideat. Sain tuon punaisen joululahjaksi tädiltäni ja se aloitti uuden kukinnan joku aika sitten, nyt huomasin, että se puskee kahta uutta kukkavanaa.

Uusia santtuja

Nämä olivat harha-askel. Annoin pari pistokasta ja saaja kysyi, mitä haluan tilalle. Vastasin: en yhtään mitään, sillä minulla ei ole tilaa. Ko henkilö kuitenkin tietää, että olen heikkona santtuihin ja laittoi listan santuistaan. No minä sorruin saman tien.

Meille siis muutti:
Blue Dragon, kuva
Fredettes Sweet Jenny, kuva
Moonlit Snow, kuva

Tuo Moonlit Snow, kerrottu valkoinen sai sukat pyörimään jaloissani. Olen sellaista etsiskellyt jo jonkin aikaa heikkoakin heikommalla menestyksellä. Toivottavasti lähtevät kasvamaan.

Alla tänään kukkivia vanhoja santtujani

Ja sokerina pohjalla, jouluasetelmasta löytämäni pieni valkoinen aloittelee kukintaa.

Täpäläraatokukka kukkii

Kyllä tuota kukkaa odotettiin puhkeavaksi, varmaan yli kuukausi. Sitten kun sitä vähiten odotin (ja olin jo luopunut toivosta), niin siinähän se sitten oli. Kukka on kaunis ja se ei käytännössä tuoksu miltään. Tämän linkin takana aika hyvät hoito-ohjeet.

Alla olevan nelivanaisen perhosorkidean löysin marketin hyllyltä. Pidän sen pienistä sievistä kukista.

Terassin siivous

Marraskuunkaktus hybridini puhkesi kukkaan pitkän odotelun jälkeen. Alla tavallisia marraskuunkaktuksia, jotka yhä vain jaksavat kukkia.

Siirsin kaktukset täyteen valoon poistettuani kuplamuovit.

Kiinanruusut ja kliiviat sekä kärsimyskukka ovat valossa, mutta eivät paahteessa.

Kaktusten edessä sekalaisia kesäkukkia.

Tomaatit istutin kolmen ryhmiin.

Auringonkukkia, kurkkua, kliiviavauvoja, papuja…

Lepotuolit käyttöön, vaikka vielä on ollut niin kylmä, etten tarkene edes ajatella löhöilyä niillä.

Tomaattini kukkivat…

Rautayrtti belliksillä….

Petunia

Voisin arvata, että tuoksupielus. Tuoksu on huumaava.

Maariankello, marraskuunkaktukset ja muurikello.

Harjaneilikka

Ihmeköynnös viime vuodelta aloittelee kukintaa tauon jälkeen.

Siemenestä kasvattamani petuniat.

Sain lahjaksi kalliokasveja, kiitos antajalle. Nuo olivat mieluisa yllätys.

Takapiha sateen jäljiltä.

Tuonne mahtuu istumaan (melkein). Tämän viikonlopun huippujuttu on ollut infrapunalämmitin, jonka paahteessa olen lämmitellyt vanhoja luitani auringon paahteen puuttuessa.

Äitienpäivä

Kiinanruusut olkoon äitienpäiväkukkiani, ne ovat suosikkejani. Aamulla kukki punainen kerrottu, oranssi kerrottu ja keltainen kerrottu availi nuppuaan.

Sain kakun ja teen sänkyyn…

Alla paras äitienpäivälahja, minusta tuli mummi 4.5., joten syytä iloita nyt äitienpäivänä on tuplasti, kun uusi tulokas liittyi sukupolvien ketjuun.