Category Archives: Palstaviljely, kasvimaa

Uusi alku

Pohdittuani asiaa aikani, päätin muuttaa. Aiempi palstani oli kiva, mutta koirien ja auton kannalta hankala. Aliarvioin sen, miten riippuvainen olen autosta ja miten usein tulen autolla palstalle. Aliarvioin myös sen, kuinka hankala on puikkelehtia koirien kanssa muiden palstojen ohi omalle palstalle.

Onneksi kuopus ja mieheni olivat valmiina käärimään hihat ylös ja tarttumaan toimeen.

Vanha palstani oli kiva ja olo on hieman haikea…

Uusi palsta on ihan kesannolla oleva peltotilkku, neljäsosa palstaa pukkaa vuohenputkea ja ohdakkeet puskevat yhdessä kulmassa ylös. Tuo edessä näkyvä viherrys on siis vuohenputkea…

Mutta palsta alkoi kuitenkin hahmottua kun sain laatikot paikoilleen ja kasvit istutettua.

Raparperit nousevat jo…

Palsta rajoittuu metsän reunaan ihan parkkipaikan vieressä ja kävelytieltä on suora kulku palstalle.

Näkymä kävelytieltä palstalleni, välissä on pieni pala metsää, josta polku palstalleni.

Mattias Tolvanen

Tänään Soukka-seura järjesti puutarhaluennon ja kutsui meidän palstaviljelijämme mukaan. Puhujana oli Mattias Tolvanen, joka on kirjoittanut mm. kirjat Villi puutarha, Kaupunkiluonto ja Aistien puutarha.

Olin ajatellut kuunnella tunnin ja lähteä kotiin kahvitauolla (piti vielä asentaa vanhemmilleni kaiuttimet tietokoneeseen, kaksi villakoiraa pesemättä, pistokas odotti noutajaansa ja istuttajaansa jne jne). Kahden tunnin luento venyi kolme tuntiseksi ja olisin voinut kuunnella toiset kolme tuntia.

Uskomattoman hyvä luennoitsija, olin todella tyytyväinen, että kiireistä huolimatta tuli lähdettyä. Saldona kertyi pitkähkö lista kasveja, joita haluan ehdottomasti kokeilla, täytyy katsoa, josko siemeniä löytyisi Kevätmessuilta.

Hän mm. vinkkasi Hanami-juhlasta Roihuvuoressa (kirsikoiden katselu). odottelen, että julkaisevat vuoden 2015 päivän, viime vuonna se oli 18.5. Kirsikan kukkia voi myös ihailla Viherpajan japanilaisessa puutarhassa.

Palstalla vihertää

Tänään päätin käväistä palstalla. Ylhäällä kuva vasemmalta puolelta palsta-aluetta ja alhaalla kuva oikealta puolelta. Lumet ovat sulaneet ja näin ainakin yhden palstalaisen paikalla.

Ja oma palstani, narsissit nostavat päätään ja siellä täällä viheriöi.

Nyt tarvittaisiin kylvösuunnitelmaa… Ja lämpimiä päiviä ja öitä, toiselta nimeltään KESÄÄ! Kevätkin kelpaisi paremman puutteessa.

Tässä vielä tomaatinkasvatusvinkki, voisi toimia myös kurkuille. Ei kun kokeiluun…

Kevät, kevät, kevät

Nyt en jaksa odottaa enää hetkeäkään. Kaikilla puutarhapalstoilla jengi hehkuttaa, kuinka ovat jo aloittaneet siemenkylvöt (!). Minä vannoin, etten enää anna mopon karata käsistä, niinkuin viime keväänä. Päätin, että tänä keväänä siemenkylvöt eivät lähde käsistä.

Mutta englantilainen puutarhaohjelma koettelee sietokykyäni, se vain on niin… keväinen.

Niinpä siis päätin kaivaa paperia ja kynän esiin. Yllä vapaalla kädellä suurpiirteisesti piirretty palstani. Siellä on 11 tyhjää 80×120 laatikkoa ja neljä 60×80 laatikkoa. Pikkulaatikoihin ajattelin istuttaa yrttejä, rucolaa, ruohosipulia, pinaattia ja salaattia.

Tyrnit Tytti ja Rudolf… Ajattelin jo viedä ne mökille, mutta siirränkin ne varmaan marjapensaiden luokse. Marjapensaat pitäisi myrkyttää kevättalvella, niissä oli jotain öttiäisiä viime vuonna.

Haluan varmasti ainakin unikoita ja ampiaisyrttiä. Isot auringonkukat olisivat kivoja marjapensaiden ja viinimarjan luona. Marjapensaiden taakse pitäisi tehdä pitkä penkki niitä varten. Petuniat ja pelargoniat ovat kivoja, niitä saa varmasti keväällä edullisesti tai siemenkylvönä (ei…).

Kompostit pitäisi purkaa ja laittaa laatikoihin, vaikka kompostit taitavat olla vielä vähän vaiheessa. Mökillä on kypsempää kompostia, jota voisi tuoda tännepäin.

Olen merkinnyt, että kylvin elokuussa: Ukonkello, Peurankello, Varsankello, Metsäkurjenpolvi, Aurankukka (Aqrostemma Githago), Jalopähkämö, Pallo-ohdake, Lehtosinilatva, Pallolaukka, Harjaneilikka (valkoinen), Neilikka (mix), Lehtoakileija (sininen), Kesäleimu (mix), Tarhaorvokki (valkoinen), Tarhaorvokki (vaaleansininen), Idänunikko (pun, musta keskusta), Oopiumunikko, (valk tämän vuoden kukinnasta) ja Oopiumunikko (pun-valk tämän vuoden kukinnasta).

Olen autuaasti unohtanut, mihin olen nuo kylvänyt, toivottavasti olen merkinnyt ne hyvin… Ainakin kompostien vieressä olevaan laatikkoon sekä luultavasti laatikkoon, johon istutin narsisseja, idänsinililjoja ja tummaa helmililjaa.

Vanhoja siemeniä minulla on runsaasti, täytyisi varmaan tehdä suunnitelma niiden osalta, sen sijaan, että ostan uusia.

Huhtikuussa kylvettäviä:

Pikkuauringonkukka, Isoauringonkukka, Auringonkukka, Autumn Beauty (pun sekoitus), Auringonkukka, Teddy Bear, kelt kerrottu, Auringonkukka, Sunspot

Sarjasaippo, mix, 30 cm, reunus- ja kivikkokukka, roosa, lila

Tiikerikaunosilmä, kelt, 65 cm kukkii elo-syyskuussa

Isoköynnöskrassi, tpun, Isoköynnöskrassi, mix (2 pussia), Isoköynnöskrassi pun, Isoköynnöskrassi valk

Pensaskrassi, Empress of India, tpun (3 pussia), Pensaskrassi, Tom Thumb, mix, Pensaskrassi, Whirlybird Mahogny, tpun, Pensaskrassi pun

Tuoksuherne, Royal Scarlet, tpun (3 pussia), Tuoksuherne, Fire on Ice, vpun, Tuoksuherne, Royal White, valkoinen

Kirjokierto, tpun, 20-30 cm mätäsmäinen

Tähkälaventeli

Idänunikko, tpun, Idänunikko v-pun tai oranssi, Idänunikko, Royal Wedding, valk, Idänunikko 2, Idänunikko pun, musta kesk., Silkkiunikko, Kalifornian tuliunikko

Balkaninkellokki, valk, 2-vuotinen (maatiainen), 30-50 cm

Tarhasalkoruusu, Showgirls, mix kerrottu, 2-vuotinen, Tarhasalkoruusu, Chaters Double, mix kerrottu, 2-vuotinen

Maariankello, mix, 2-vuotinen

Kääpiölupiini, Pink Fairy

Tuoksuampiaisyrtti, sin

Koristeruoho, Partaohra

Tarhaneito (neidonkukka), 30-40 cm, kukinta loppukesällä

Sitten pitää vielä mahduttaa toukokuussa istutettavat siemenet:

Jaloritarinkannus (loppu, osta siemeniä), Ritarinkannus, valk, 2m

Neilikka, Harjaneilikka

Rohtosormustinkukka (2 pussia), Sormustinkukka, vaalea, v-pun

Isosilkkikukka, Isosilkkikukka, vp/oranssi, 45 cm

Piiankieli, mix

Kesäharso, valkoinen, 3 pussia, Kesäharso, mix

Tuoksupielus, valkoinen, 2 pussia

Kellohunajakukka, sin, 2 pussia

Silkkikukka, vpun

Kesämalvikki, mix, Kesämalvikki, pun

Ruiskaunokki, Snowman, valk, Ruiskaunokki, Polka Dot, sekoitus, Ruiskaunokki, mix, Ruiskaunokki, Red Boy, aniliini

Kehäkukka, oranssi (2 pussia), Kehäkukka, Fiesta Gitana, mix (2 pussia), Kehäkukka, Golden Emperor, kelt, Kehäkukka

Päivänkakkara (2 pussia)

Kaunokainen, 2 pussia

Kivikkosuopayrtti, peittokasvi 20 cm

Myskimalva

Puna-ailakki, 20-30 cm

Tyrni

Sain äidiltäni lahjaksi tyrnin (hippophae rhamnoides), pojan Rudolf ja tytön Tytti. Kävin istuttamassa ne palstalleni ja nyt odotan vesi kiellellä tyrnin marjoja.

’Rudolf’
Hedetyrni. Tämä suomalainen pölyttäjälajike on matalampi kuin ’Raisa’, vain parimetrinen. Vyöhykkeet I–IV.

’Tytti’ FinE
’Tytti’ tarvitsee marjoakseen pölyttäjäksi hedetyrnin. Pensas on hillittykasvuinen, pyöreähkö ja tiheästi haarova, jonkin verran piikikäs. Se kestää versolaikkutautia. Marjat ovat isokokoisia ja niissä on erittäin runsaasti C-vitamiinia, jopa yli 300 mg/100 g. Vyöhykkeet I–VI.

Sokerina pohjalla laitoin kevääksi 25 kpl narsisseja, Dutch Master, 50 idänsinililjaa (scilla siberica) ja 50 tummahelmililjaa (muscari armeniacum).

Palstan viime hetken virittelyä

Syksy on tullut ja kävin virittelemässä palstaa talvea varten. Tyhjensin vesitynnyrin, poistin muovit ja tein uuden mansikkapenkin (rönsyjä oli runsaasti omasta takaa) eli nyt kaksi uutta mansikkapenkkiä. Ehkä mansikat ovat helpompia kuin perunat, ensi kesä näyttää.

Järjestelin myös lavakaulukset uuteen uskoon, otin ne pois marjapensaiden ympäriltä ja siirsin vanhan perunapellon päälle. Tarkoitus on keskittyä ensi kesänä kukkiin, salaattiin, marjoihin ja yrtteihin. Talvella voi sitten piirrellä suunnitelmia ja haaveilla tulevasta kesästä.

Palstakoirani Jedi, Honey ja Rousku.

Istutin kurkkujen tilalle viinirypäleen.

“Hazaine Sladkii on useita makutestejä voittanut uusi viiniköynnöslajike. Lajike on menestynyt avomaalla jopa -33 C pakkasissa. Rypäleet ovat siniset, keskikokoiset ja sisältävät paljon mm. C-vitamiinia. Hazaine Sladkii sopii erinomaisesti myös viininvalmistukseen kotioloissa. Kasvupaikan tulee olla lämmin, aurinkoinen ja tuulelta suojainen, jotta rypäleet ehtivät kypsyä myös huonona kesänä. Kasvualustan tulee olla syvä, jotta viiniköynnös pystyy kehittämään sekä pinta-, että syväjuuriston.”

Kasvupaikka on lämmin ja aurinkoinen, mutta ei kovin tuulelta suojattu. Katsotaan, kuinka käy.

Syystalkoot

Syystalkoissa saimme polkuja auki. Ne olivat vuosien varrella kutistuneet kapeiksi kinttupoluiksi, mutta pienellä vaivalla saimme niitä auki kottikärryn mentäviksi.

Alla olevassa kuvassa voimat loppuivat viime metreille ja kuvan edessä näkyy vanhaa heinikkoa polulla. Onneksi saimme lisäapuja ja tuokin pikkupätkä saatiin raivattua.

Sadonkorjuun aikaa, palstat ovat niin kauniita tähän aikaan vuodesta.

Isoin homma oli pajukon raivaus ojien varrelta. Kiitos metsurin taidot omaavan palstalaisen ja superkiitos Matille, joka tuli meille hakettamaan oksat silpuiksi.

Siemenkylvöjä

Kasvimaalle kylvetty elokuun alussa:
Ukonkello
Peurankello, matala
Varsankello
Metsäkurjenpolvi
Aurankukka, Aqrostemma Githago
Jalopähkämö
Pallo-ohdake
Lehtosinilatva
Pallolaukka
Harjaneilikka, valkoinen
Neilikka, mix
Lehtoakileija, sininen
Kesäleimu, mix
Tarhaorvokki, valkoinen
Tarhaorvokki, vaaleansininen
Idänunikko, pun, musta keskusta