Category Archives: Metsäpuutarha Forest Garden

Puuhaa riittää

Toin palstalta lastillisen kasveja ja jatkoin talon edessä olevaa kukkapenkkiä. Laitoimme grillin lämpiämään, mutta päädyimme kuitenkin syömään sisällä.

Kasvihuoneprojekti osa II, pyysin miestäni purkamaan toisen puolen kasvihuoneesta ja laittamaan myyräverkon kukkalaatikon alle. Verkkoa oli rullallinen, mutta sitä riitti vain puoleen kasvihuoneesta, muuten olisimme saaneet toisenkin puolen valmiiksi.

Mullat & hiekat paikoilleen ja istutin mehikasvit paikoilleen. Niinkuin näkyy, tilaa kyllä on vielä vaikka mille 🙂

Jaloangervot viihtyvät ja ovat mielestäni kauniita.

Päätin kuin päätinkin jäädä yöksi, sytytin takan ja käperryin sohvalle lukemaan hyvää kirjaa.

Mökkeilyä

Alla saunan edessä oleva kukkapenkki.

Ensin luulin, että valkea kuulas tekee vain yhden omenan, mutta puun takana oli useampia raakileita.

Pieni herääminen pihan istutuksien kohentamiseksi: kaksi karviaista ja punaherukka, uusi penkki kentälle. Malvikkia, istutin kolmeen paikkaan. Syysasteria (elokuunasteri?) ja ruusuja. Syysvuokkoa kahteen eri paikkaan. Lisäksi Muhevaiselta maksaruohot kasvihuoneeseen ja sinikämmen alppiruusujen luokse. Istutin samalla äidiltä saamani alppiruusun.

Sain kaksi taimea syysvuokkoa.

Yllättäen bellikset viihtyvät altaan vieressä ja kukkivat yhä.

Kasvihuone on ollut vähän karu…

Maksaruohot istuttettuina.

Saa nähdä, miten selviävät talven yli…

Maksaruohoja

Muhevaisella oli tarjouksessa neljä kasvia kympillä, päätin ottaa mökille maksaruohoja. Sedum ‘Strawberries and Cream’ on kaksivärinen, punaiset nuput, mutta valkoiset kukat.

Sedum ‘Common Red’, hurmemaksaruoho.

Isomaksaruoho Sedum ‘Morchen’ oli se, johon ihastuin. Se oli aika näyttävän näköinen.

Kun tarjous oli neljä kympillä, niin neljänneksi mukaan lähti sinikämmen. Sitä mainostettiin alppiruusun kanssa viihtyväksi eli laitan sen suolle alppiruusujen kaveriksi.

Ikkunaremontti

Mökillä oli ikkuna- ja oviremontti. Melkoinen hurlumhei ja pari ikkunaa olivat 30 cm liian isoja aukkoon, mihin ne olivat tarkoitettu. Mutta remontti edistyi ja sain jo ikkunatkin pestyä ja verhot paikoilleen, samoin kuin huonekalut.

Päätyhuoneiden ikkunat asennettuina. Ulko-osat ovat metallia, joka on mielestäni näppärää.

Kasvimaalla pyörähdin nopeasti.

Alla tyrni…

…ja siinä on marjoja!!!

Sain yhden penkin kitkettyä eli tyrneillä on nyt tilaa kasvaa.

Viinimarjoja tuli ihan kivasti. Täytyy kitkeä myös marjapensaiden penkit. Jossain viidakon alla on myös karviaisia.

Mökillä

Mökillä ratkomassa pikku pulmia… Sain katon siivottua ja rännit puhtaiksi…

Hillitön 3-4 metrinen kaarnan varassa riippuva oksa saatiin turvallisesti alas rikkomatta kasvihuonettani…

Kasvimaani alkaa löytyä rikkaruohojen alta…

…melkein… palstakoirani maastoutuneena tarkkailemassa tilannetta?

Kunnostin uudestaan oleskelualueen kasvimaan lähelle.

Ja mietin… kuinka toivoton kasvimaan esiin kaivaminen on…

Siivosin kasvimaan vieressä olevan sammalikon vesaikosta (se on ihana)

Sain kottikärryllisen rikkaruohoja ja vesaikkoa, jonka selvittäminen jää seuraavaan mökkikertaan…

Ja kaiken keskellä tyttäreni täytti vuosia…

Mökillä

Mökkireissuni myöhästyi hieman, kun Emilia tulla tupsahti meille kyläilemään.

Työleirimme odotteli kiltisti ja pääsimme vauhtiin lauantaiaamuna. Ruohonleikkuuta ja oksien silppuamista…

Kuopukseni oli tehnyt hyvä työtä vesaikon kanssa, minulle jäi vain oksien silppuaminen.

Toin lepotuolit ja uuden riippukeinun mökille, mutta ainakin toistaiseksi ne jäivät rekvisiitaksi.

Mustikoita oli aivan valtavasti ja poimin niitä puoli litraa piirakkaan.

Osa pihasta on jo hyvällä mallilla.

Kasvimaa, ei puhuta siitä…

Kasvimaani tarvitsee viidakkoveitsen, jotta sinne pääsee sisälle…

Mieheni ajoi ruohonleikkaajalla käytävät auki, mutta voi voi silti…

Risut tuli silputtua…

Mökki on nyt valmis ikkunaremonttia varten, saimme kaikki huonekalut siirrettyä pois ikkunoiden edestä ja purettua verhot alas…

Ikkunat ovat totisesti remontin tarpeessa…

Mökillä uusi katastrofi

Paratiisissani on ongelma. Iso ongelma. Ikkunat on joko uusittava tai ne tippuvat itsestään alas. Vielä vuosi kaksi sitten toivoin, että karmit maalaamalla selviäisin, mutta katselin ikkunoita isäni kanssa ja pelkkä maalaus ei auta. Sauna on muutenkin aika karussa kunnossa. Alimmat lahonneet hirret uusittiin kaksi vuotta sitten ja samalla tehtiin uusi lattia ja korjattiin terassin lattia. Terassin lattian maalasin, mutta saunan lattia oli raakalaudalla maalaamatta. Lauteet aika ällöttävässä kunnossa.

Ikkunan karmit..

Kunhan uudet ikkunat tulevat, huomaa varmasti, kuinka kauheassa kunnossa seinät ja katto ovat… Ei kun maalipensseli käteen. Maalasin pukuhuoneen katon, vanhan tumman vihreän tilalle tuli valkoinen katto. Rapattu seinä oli täynnä läiskiä.

Niinhän se päivä päättyi kesken ennen aikojaan ja jouduin jäämään yöksi mökille, mieheni kurvatessa takaisin Espooseen hakemaan ruokaa ja lisätarvikkeita levinneeseen remonttiin. Olimme menneet sinne mieheni kanssa toivoen, että saunan lattian maalaus olisi parin tunnin homma. Kymmeneltä illalla luovutin ja lösähdin sohvalle, 12 tunnin työpäivä oli jopa minulle aikamoinen suoritus. Koirat olivat yhtä väsyneitä kuin minä.

Aamulla menin kurkistamaan työni jälkiä, ihan ok.

Löylyhuoneen seinät ja katto maalattu kahteen kertaan, lauteet sivelty laudevahalla. Asbesti(?) levy poistettu kiukaan takaa.

Mieheni tuli aamulla ja toi ruokaa tullessaan.

Minä aloitin sisätilojen siivoamisen, mökkiin on myös tulossa ovi- ja ikkunaremontti. Ikkunat ovat läpilahot. Mieheni vei kaksi autokuormallista roskaa jätepisteelle. Keväällä takana näkyvään pikkukeittiöön tuli sisävessa, pakastava sellainen. Keittiö siirtyi toiseen huoneeseen (kuva alla). Uusi jääkaappi ja hellalevy hankittiin vanhojen tilalle. Vanha jääkaapin ovi ei pysynyt kiinni kuin ulkopuolelle laitetulla esteellä ja vanha uuni ei jaksanut enää lämmittää mitään.

Vanha TV sai kyytiä, samoin vanhat matot, laitoin tilalle äidiltäni saamat vihreät matot. Imuroin katot ja seinät vanhasta pölystä. Kumma miten oma silmä aina tottuu kaikkeen roinaan ja kuluneisiin kohtiin…

Lasitetun terassin siivous…

Omenapuusta leikkasimme oksia (väärä aika omenapuulle, mutta meille oikea ainoa aika = ainoa mahdollinen aika). Mieheni keräsi kottikärryllisen risuja pihalta ja silppusi ne. Korjasi tienviitan ja leikkasi nurmikon.

Sauna alkaa saada ryhtiä. Nyt vielä odottelemme sähkömiestä paikalle (saunan sähköt ovat olleet poikki vuoden päivät)… Nuohooja tulee tällä viikolla, sitä ennen pitää saada uusi palolevy paikoilleen… Ja kunhan lattia kuivuu (valmistajan mukaan kahdessa viikossa), huonekalut paikoilleen ja sitten… Ikkunaremontti.

Mökillä

Piipahdimme mökillä, reisussa (lue autossa) oli kolme aikuista, yksi mustaterrieri, kolme isovillakoiraa ja kolme kääpiövillakoiraa. Lisäksi pakolliset ruoat ym. tavarat.

Lammikkoni kukoistaa, yhtään hyttystä en nähnyt, en myöskään paarmoja.

Polku rantaan, jessus miten vesaikko nousee sitkeästi ja vauhdilla.

Alppiruusuja, niiden kukinta alkoi jo olla ohi.

Istuttamani saniaispolku…

Kuunliljat viihtyvät, niitä on useampia erilaisia.

Iso alppiruusuni…

Mökkiremppa

Kevät toi mukanaan selvästi pesänrakennusvimman ja käärin hihat mökillä. Vanha keittiö sai lähteä. Jääkaapin ovi ei pysynyt enää kiinni ja hella yritti puhkua parastaan hyvin heikoin tuloksin. Lavuaaria ei käyttänyt kukaan ja se oli muodostunut varastoaltaaksi.

Veljeni makuuhuone oli käyttämättä, siellä ei ole nukkunut kukaan vuosiin. Niinpä keittiö siirtyi veljeni huoneeseen ja keittiöstä tuli vessa. Saatte “jälkeen” kuvat kunhan ehdin ottaa ne.

Alppiruusut kukoistavat.

Myös naapuriltani saama kitukasvuinen yksilö.

Lumikellot kukkivat…

Ja kuusiaitani alkaa totisesti erottua mustikanvarpujen seasta. Se on korkeimmillaan minua vyötäröön.

Lasiterassilla ja etupihalla

Lasiterassilla kukkii esikot, maariankello, orvokki, narsissi ja kliivia (ei näy kuvassa).

Etupihalla alppiruusu Mauritz, jonka sain äidiltäni. Se on vähän heikossa hapessa, mutta kunhan saan sen mökille, eiköhän se siitä piristy.

“Mauritz’ on matalakasvuinen, punakukkainen kotimainen alppiruusulajike. Se on risteytetty Arboretum Mustilassa, emona on ollut mustilanalppiruusu (R. brachycarpum var. tigerstedtii) ja pölyttäjänä punakukkainen, maanmyötäinen lamoalppiruusuristeymä. Samasta risteytyksestä on nimetty ‘Elviira’-lajike. ‘Mauritz’ kukkii sisarensa tapaan toukokuun puolivälissä. Kukkien väri on kirsikanpunainen, sävyltään tiilenpunaista ‘Elviira’-lajiketta vaaleampi. ‘Mauritz’ on myös hieman ‘Elviiraa’ kookkaampi ja kasvaa kymmenessä vuodessa vajaan metrin korkuiseksi. Kasvupaikan suhteen se on sopeutuvaisempi kuin erittäin vaatelias sisarensa.”

Jouluruusut odottelevat ruukussa pääsyä maahan ja multaan. Kukinta jatkuu, jatkuu ja jatkuu…